sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Paranemista ja pakkia



Nallin pohjelihaksen revähdyksestä johtuva sairasloma jatkuu yhä hitain askelin. Olemme käyneet noin kuukauden välein fyssari Patricia Hirnin luona tsekkaamassa tilannetta ja hoitamasssa jumeja. Kuntoutuminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten tulikin takapakkia.

Fyssarilla 17.10.

Nalli oli liikkui hyvin ja taipui molempiin suuntiin. Ponnistus liikkeelle onnistui tasapainoisesti istumasta, muttei makuuasennosta. Näin ollen loukkaantunut oikea takajalka on vielä tervettä vasenta takajalkaa heikompi. Reisilihasten ympärismittojen välillä oli onneksi enää 0.5cm ero (1.5cm edellisellä kerralla). Oikean takajalan lihakset olivat kireät kuten myös vasemmanpuolinen lapa. Revähtänyt pohjelihas ei ollut enää lainkaan arka. Saatiin jumppaohjeet kuntoutukseen: jalkojen ristikkäistä nostelua sekä takaosan vastustusliikkeen treenausta niin että koira nojaa käteen. Liikuntaa tuli lisätä 10min/viikko.

Tammiston Evidensiassa odotti vuoroaan pelottava jättikoira, jolle piti murista ;)

Fyssarilla 23.11.

Nalli liikkui, kääntyi ja ponnisti liikkeelle hyvin. Jumpat olivat menneet eteenpäin ja molempien reisien lihasten ympärysmitta oli nyt yhtä suuri. Tasapainotyynyllä näkyi vielä, ettei loukkaantunut oikea takajalka ollut niin vahva kun terve vasen jalka. Saimme vaikeutusta jumppiin niin että vastustusliike tehdään nyt etujalat korokkeen päällä. Jalkojen ristikkäisnostelu tapahtuu puolestaan etujalat korokkeen päällä ja takajalat tasapainotyynyllä. Nallin ranka oli oikein hyvässä kunnossa, mutta selän lihaksisto oli kireä kuten myös molemmat takajalat. Nalli reagoi voimakkaasti, kun siirryttiin oikean takajalan pohkeeseen. Voi itku, sinne oli tullut sitten uusi revähdys :/ Jotain on siis sattunut, vaikka ollaan pyritty olemaan niin varovaisia. Tämä tarkoittaa nyt siis takapakkia liikunnan määrässä ja sairasloman pitenemistä. Päivän pisimmän lenkin pituus tiputettaan taas puoleen tuntiin. Voi kunpa uusia revähdyksiä ei nyt vaan enää tulisi!

Tavoitteet muuttuvat

Kun sairasloma pitenee edelleen, rupeaa näyttämään siltä, että niin kovasti odotettu talvikausi saattaa jäädä Nallilta kokonaan väliin. Meillä oli tavoitteena, että saisimme talvikaudella viimein loput esteet sekä hyppytekniikan hyvälle mallille. Nyt tavoitteet ovat vaihtuneet siihen, että jalasta tulisi terve ja se kestäisi liikuntaa. Tuntuu vaan hurjalta, että miten ihmeessä arpikudoksen saa kuntoutettua niin hyväksi ja joustavaksi että se kestää lopulta nopeita kiihdytyksiä ja hyppimistä treeneissä. Onneksi ollaan kuitenkin huippufyssarin käsissä, suuri kiitos Patricia!

Treeniä lainaparsonin kanssa

Onni onnettomuudessa olen päässyt treenaamaan aivan mahtavan lainakoiran, Soilen Pihla-parsonin kanssa. Pihla on todella taitava ja sen kanssa on ollut niin hienoa kipittää! Nalli pääseekin sitten tulevaisuudessa helpommalla, kun mua on koulutettu sen sairasloman aikana ;) Tässä pieni pätkä treeneistä. Kiitos Soilelle koutsauksesta sekä kuvauksesta ja Pihlalle kärsivällisyydestä :)

Treeniä Pihlan kanssa 22.11.2016




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti