keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Fasettilukon avaus ja treenitapojen päivitystä

Fasettilukon avaus


Nallilta löydetty fasettilukko huolestutti, vaikka tajusinkin, ettei se varmaan ole kovin kivulias, kun Nalli liikkui niin hyvin. Lukon vuoksi Nalli jätti tiistaina Iinan treenit väliin ja Amelie pääsi tuuraamaan Nallia. Meillä olisi ollut aika Tamara Merenvallalle seuraavalla viikolla, mutta halusin Nalli hoitoon mahdollisimman pian. Ilokseni sainkin ajan Mevetiin Riina Koskelmalle keskiviikkona 18.11. Tässä Riinan muistiinpanot Nallista:

"Liikkeessä ok, seisoessa painonvaraus asymmetrinen. Lihasmassat symmetriset. Oikean etujalan lavan alta 1. kylkiluu joustoltaan pehmeä. Rintarangan 789 nikamissa jäykkyyttä. Lannerangan 4. nikama jäykkä ja fasettilukko, vasen puoli alempana. SI-nivelten liikkuvuus rajoittunut. Vasen enemmän ventraalisesti. Nalli vastasi hoitoon hyvin ja rangan sekä SI-nivelten liikkuvuus hyvä hoidon jälkeen.

Mietin etukäteen, liittyykö lukon avaukseen jotain niksautusta, mutta mitään niin järeää ei tarvinnutkaan tehdä vaan lukko avautui vain aluetta muuten käsittelemällä. Nalli suhtautui hoitoon rauhallisesti ja venytteli tyytyväisenä. Sain ohjeeksi ottaa pari päivää rauhallisesti ja tarkkailla tilannetta. 


Tarharyhmän treenit


Vähän mietin, että menemmekö perjantaina 20.11. tarharyhmän treeneihin, mutta päätin lopulta mennä ja ottaa vähän kevyemmin. Treenasimme pitkästä aikaa puomin 2on2offia. Tarkoituksenani oli tehdä treeni niin, että alastulo olisi ollut kokonaan maassa, mutta kun muut treenasivat madalletulla puomilla, teimme mekin treenin loivalla alastulolla. 2on2off oli vähän päässyt unohtumaan ja toimi vain kun Nalli hyppäsi sivulta. Kun laitoin sen juoksemaan alastuloa, Nalli vetäisi kontaktista ohi, mutta palasi kuitenkin korjaamaan tilanteen. Lopulta paras treenivaihtoehto oli se, että apupalkkaaja antoi namin kun Nalli tuli 2on2offille ja sitten heitti lelun vapautuksesta.Täytynee ottaa tähänkin taas naksu mukaan.

Toinen treeni oli minirata. Laitoin rimat alas, mutta mukana oli muuri ja juoksua tuli melko paljon, joten ei ehkä vastannut sitä mun ajattelemaa kevyttä treeniä. Meni vähän sekoiluksi, kun mun ponnari hävisi ja hiukset hulmusivat eteen. Lopuksi kiedoin hiukset hupun sisään ja ohjaajaksi kuoriutui oranssi munapää :D



Sivuirtoamista ja viskiä

 

Olimme sunnuntaina 22.11. Satu Sinisalon treeneissä, jossa hiottiin meidän yhtä haastetta eli sivuirtoamista. Tämä on ollut tyypillinen ongelma epiksissä, jossa Nalli ei hakeudu putken jälkeen hypylle vaan juoksee mun jalkojen perään. Tämän vuoksi oon yrittänyt käydä linjaamassa Nallia esteille aiheuttaen karmivia linjoja seuraaville hypyille. Nyt treenattiin apupalkkaajan avulla niin että Nalli käy hyppäämässä edessä olevan esteen putken jälkeen. Jatkossa voin treenata tätä itse jättämällä palkan esteen taakse. Taas yksi treenattava asia lisää listaan, riipsraaps! Täytyy muistaa lisätä tämä myös ratatreeneihin. Treenasimme myös viskileikkausta ja vähän myös poispäinkäännöstä, jotka sujuivat melko hyvin. Muistutusta tuli myös katseen merkitys. Pidä pää alhaalla ja katso koiran tulevaa linjaa ja estettä. Puhuimme myös lähtörauhasta ja käsistä. Mulle pitäisi aina sanoa ennen lähtöä, että "rauha" :)  


 

2x2-keppitreenit

 

Kävimme maanantaina 23.11. treenaamassa keppejä. Tarkoituksena oli saada ratkaisua meidän 2x2-pulmaan. Nalli menee suoraan toisesta portista sisään, sillä lelu on tullut sen jälkeen. Oon kyllä pyrkinyt palkkaamaan myös väliin, mutta kun lelu on tullut kerrankin tokan välin jälkeen, Nalli onkin mennyt sen jälkeen suoraan sinne. Totesimme, että paras tapa on siirtyä takaisin namiin ja naksuun. Melko pian Nalli hoksasikin idean ja haki lopuksi ekasta portista sisään vaikeammastakin kulmasta. Jesh, upea edistys! Tarkoitus on tehdä aina mahdollisimman vähän toistoja. Toistojen välissä oli taukoa, mutta nyt videolla näyttää, että olihan niitä silti aika monta. Noh, ensi kerralla sitten vähemmän toistoja. Ja nyt kun menetelmät on päivitetty ja homma hoksattu (?), treeni sujuneekin paremmin.




Uusia hankintoja

 

Nalli-paran lelut ovat nykyään lähinnä vanhojen pehmolelujen nahkoja ja osasia. Hellyin Ikean keikalla ja ostin sieltä Nallille uuden minipossun. Possu oli hitti ja edelleen ehjä!

Uudet ystävykset

Kävimme HSKH:n kisoissa juttelemassa Berran tyypin kanssa hihnojen lukoista. Meillä on  muutamia uusia Berran hihnoja, joissa on BGB-lukko. Tämä lukkotyyppi on suosittu ja sen pitäisi olla pistoolilukkoa parempi, mutta jostain syystä Nalli pääsee siitä irti. Tämä on sattunut kolme kertaa kahdella eri hihnalla. Onneksi yhdelläkään kerralla ei ole sattunut mitään vakavaa, mutta kahdella kerralla olen ollut itse poissa paikalta, mikä on ollut hyvin ikävää. Ekalla kerralla Nalli viipotti vapaana epiksissä ja toisella kerralla parkkipaikalla. Onneksi pako oli huomattu heti molemmilla kerroilla. Kolmannella kerralla olin itse vieressä kun Nalli oli kiinni treenihallin seinässä ja repäisi täysiä eteenpäin päästen irti lukosta, vaikka remmi oli musta ihan suorassa. Molemmat lukot vaikuttivat ihan priimalta, joten syynä lienee räjähtävänä nopea valjaissa olevan parson. Pistoolilukollisissa remmeissä ei ole ollut vastaavaa ongelmaa, joten vaihdoimme Nallin remmit sellaisiin. Täytyy kuitenkin tarkkailla tilannetta ja tilata tarpeen tullen turvalukollinen hihna. Fleecehihnaan saimme ihanat uudet värit, Nallille pinkkiä ja mulle oranssia :) Berran fleecehihna on kyllä ihana treeneissä ja kisoissa, sillä se on mukava kädessä ja joustaa jonkin verran.

Uusi pistoolilukko ja vanha BGB-lukko grip-hihnoissa

Uusi ihana Berran fleecehihna

Kiitos Riinalle Nallin hoidosta, Marjolle ja Sadulle kivoista treeneistä, Jaanalle sekä Almalle avusta treeneissä sekä Niinalle, Päivikille ja Almalle videoista!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Suuntaa ja fysiikkaa sekä tappijalkojen mestaruustaisto

Suuntatreenit

 

Lauantaina 14.11. olimme Nallin kanssa Panun suuntakäskytreeneissä Porvoossa. Treenit sujuivat kivasti, vaikka vähän säätöä tulikin. Treenasimme entistä haastavampia lähetyskulmia esteille. Oma rytmitys ja rintamasuunta olivat treenissä tärkeässä osassa ja aiheuttivat välillä päänvaivaa. Videolta katsottuna mun kädet viuhuu aika levottomasti, mikä ehkä häiritsi koiraa. Jäin miettimään vikan treenin kanssa, että missä menee raja takaakierron ja suuntakäskyn välillä. Välillä nimittäin tuntui, että Nalli ryysi esteen mun edestä, sillä ei olla tehty suuntakäskyillä esteitä näin takaa. Olisikohan pitänyt sittenkin tehdä tämä sanomalla ensin takaakiertokäsky?

Videota suuntatreeneistä. Jostain syystä ääni tulee kuvan perässä. Näissä treeneissä sanoin aluksi suuntakäskyä jopa ennen edellistä hyppyä, mutta sitä ei huomaa videolta. Käskyt tuli oikeasti aikaisemmin ;)



Fysiikkatsekki

 

Panun treenien jälkeen pääsimme Patrician fysiikkatsekkiin. Kävimme läpi Nallin jumpan edistymistä. Koska en saa Nallia menemään laatikolta alas yksi etujalka kerrallaan, vaihdoimme jumpaksi helpomman tehtävän eli astelun laatikon sisään. Tasapainotyynyllä seisominen sujui melko hyvin, mutta siinä Patricia huomasi Nallin olevan toispuoleinen. Kerroin, että olin havainnut toispuoleisuutta myös fyssari-Tamaralta saamassamme jumpassa, jossa koira makaa maassa ja namin avulla heijaa eteen ja taakse. Ennen Nalli on pitänyt siinä takajalat tiukasti vieressä, mutta viime aikoina toinen takajalka on levinnyt sivulle. Kun demonstroin ongelmaa, Patricia huomasi koiran kääntyvän kieroon ja syyksi selvisi fasettilukko selkärangassa! Se on voinut tulla esim. törmäyksestä tms. Heijailu on nyt huono idea, onneksi en sitä ole viime aikoina niin paljoa tehnytkään sen jälkeen kun huomasin ongelman. Kun nostimme Nallin takajalkoja, huomasimme, että toinen takajalka oli toista painavampi eli Nalli pisti enemmän painoa vasemman jalan päälle. Hyvä kun tämä selvisi! Pitää muistaa tarkkailla jatkossakin, ovatko kaikki jalat yhtä painavia. Onneksi fyssariaika on tulossa pian. Kun lukko on saatu avattua, nostelen jatkossa Nallin takajalkoja yksitellen joka päivä.

Russelimestikset

 

Sunnuntaina 15.11. osallistuimme Amelien kanssa tappijalkojen eli jackrusseleiden mestaruuskisoihin. Ekalla kierroksella juoksuA meni plörinäksi ja sitten ohjaus olikin löysää sekä huolimatonta ja hyllyhän siitä tuli. Tokalla kierroksella rata sujui paljon kivemmin, mutta A:sta taas virhe enkä tollo tajunnut uusia sitä! Lisäksi tokavika rima tippui, niinkuin monelta muultakin. Mutta meno tuntui muuten mukavalta. Ja olin mielettömän tyytyväinen, että molemmilla radoilla sekä puomi että keinu sujui hyvin. Etenkin ekan radan puomi oli ihan super, vaikka Amelie olikin kiihkeänä lähdössä. Putkirallissa oli huisin hauskaa ja saatiin kolmanneksi nopein aika ja hienot palkinnot: Nutrolin, kaksi herkkupussia sekä lelu. Kiva tapahtuma, kiitos järjestäjille! :)

Tässä kaikki mestaruusradat:


Kiitos Panulle ja Patricialle koulutuksista sekä Päikille, Pinjalle ja Oulalle kuvaamisesta! :)


Rupeeks tää teksti olee jo valmis?

Kiitti kun luit meidän kuulumiset!

tiistai 10. marraskuuta 2015

Keppejä ja jumppaa

Tarharyhmän treenit

 

Perjantaina 6.11. Marjo oli kehitellyt tarhislaisille vauhdikkaan ja haastavan ratapätkän. Siihen sisältyi muutama välistäveto melko vaikeasta kulmasta ja reippaasta vauhdista. Eka kohta oli heti alussa ja toinen putken jälkeen. Olin ajatellut soveltaa näihin kohtiin suuntakäskyjä ilman puolivalssia ja ehkä jopa ilman vastakkaista kättä, mutta ei vaan onnistunut! Jouduin lopulta ottamaan käännöksen puolivalssilla, sillä muuten Nalli meni seuraavan esteen väärältä puolelta. Puolivalssilla sainkin sitten toimimaan käännökset ihan kivasti. Rimat olivat 25 cm, ylempänä kuin yleensä, mutta sujuivat melko ok. Harmi kun ei oo videolla, niin ei voi katsoa, miten hyppytekniikka luonnistui.

Kujakeppejä 

 

Marjon treenien lopuksi otettiin kujakeppejä ja kävimme treenaamassa niitä myös maanantaina 9.11. Niillä edistystä, jesh! Nalli on aiemmin juossut kujaa niin lujaa, että kun se on osunut keppiin, se on lentänyt kujasta ulos ;) Nyt saatiin kavennettua sen verran, että kepit osuivat Nalliin ja se pysyi silti sisällä! Kepit imevät Nallia hyvin ja se hakee kivasti sisään, kunhan mun lähetys on ok. Umpikulma on avokulmaa haastavampi ja sitä piti vähän helpottaa sekä huolehtia, että eka keppiväli erottuu lähetyskulmasta. Nyt on tarkoitus treenata vaikempia sisäänmenoja 2x2-kepeillä ja sitten myös kujilla. Suuri kiitos Almalle videosta ja avusta!

Keppitreeni ma 9.11.


Laatikkojumppaa

 

Nallin jumppaohjelmaan kuuluu sekä laatikkojumppa että tasapainotyynyllä seisominen joka toinen päivä. Tavoitteena on, että Nalli löytäisi jalkansa :) Tasapainotyyny sujuu jo tosi kivasti ja Nalli pysyy sen päällä vaaditun 30s. Aloitimme isommalla laatikolla ja siirryimme nyt pienempään. Aluksi Nalli asteli laatikolle ja sieltä pois yksi jalka kerrallaan. Nyt olemme vaikeuttaneet jumppaa niin että laatikko on pienempi (saman kokoinen kuin etu- ja takajalkojen väli) ja Nalli kääntyy laatikon päällä ja palaa samaan suuntaan mistä tulikin. Kääntyminen sujuu jo melko hyvin ja takajalat toimivat erikseen, mutta etujalkojen nostelu eri tahtiin on haastavaa. Kävimme torstaina 5.11. tuuraamassa Ullan hyppytekniikassa ja Nalli on kehittynyt jumpan myötä takaosan suhteen, mutta etuosassa on vielä parannettavan varaa. Sama näkyy laatikkojumpassa. Lauantaina pääsemmekin onneksi Patrician fysiikkatsekkiin kuulemaan jatko-ohjeita.

Tasapainoilua laatikolla.


Ämpärijumppaa

 

Treenasimme tänään poispäinkäännöksiä olohuoneessa Soilen ohjeiden mukaisesti. Kun saadaan poispäinkäännökset toimimaan, myös takaaleikkaukset helpottuvat. Hyvin mahtuu treenaamaan pienellä koiralla näinkin pienessä asunnossa :) Nallista treeni on huisin hauskaa!

Poispäinkäännöksiä ämpärien avulla.





keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Taskut täynnä neuvoja



Treenilistan päivitystä

 

Hyvin pieni urheilija

Tiistaina 27.10. olimme Nallin kanssa Janne Karstusen treeneissä. Treenasimme takaakiertoja ensin vastakkaisilla ja sitten rinnakkaisilla esteillä. Takaakierrot sujuivat ihan kivasti vastakkaisilla esteillä kun mun ei tarttenut liikkua niin paljon, mutta rinnakkaisilla homma hajosi kun juoksin itse rinnalla, sillä mun liike veti Nallin esteestä ohi. Tämä pulma havaittiin jo edellisissä treeneissä. Nyt yritimme pilkkoa tehtävää osiin. Juttelimme myös siitä, että Nallin kanssa tulisi päästä lähettämään se takaakiertoihin kaukaa ja tehdä takaakierrot ja välistävedot pienieleisesti liikkuen itse edessä. Janne muistutti, että takaaohjausta tulisi kouluttaa paljon jo pienestä pitäen. Taas yksi uusi merkkaus treenilistaan.

Tein myös muutamat kujakepit, jotka meni hyvin vähän haastavimmastakin kulmista ja hyppyesteen jälkeen. Kujat pitää olla vielä melko leveänä vaikeammista kulmista. Suoraan mentäessä voin jo kaventaa.

Takaaleikkausta ja takaakiertoja

 

Torstaina 29.10. menimme pitkän treenattavien asioiden listan kanssa Soile Lahden jaetulle yksärille. Aloitimme kohdasta takaaleikkaus. Oon ollut mielestäni huono takaaleikkaamaan ja käyttänyt takaaleikkauksia vähän Amelien kanssa. Ensin kävimme läpi takaaleikkauksen teoriaa.  Sitten testasin takaaleikkausta Nallin kanssa käytännössä. Aluksi tuntui, että sehän sujuu suht ok, mutta toisella puolella homma kuitenkin hankaloitui. Rupesimme purkamaan ohjausta osiin ja harjoittelemaan pelkkää poispäinkäännöstä siivekkeen ympäri. Sekään ei oikein meinannut onnistua, kun koira lähti tarjotamaan kokoa ajan itse hyppyä. Saimme onneksi loistavat ohjeet poispäinkäännösten treenaukseen ämpärillä. Ja mikä parasta, sain kokeilla treenien jälkeen Soilen omalla koiralla Pihlalla, joka oli hommassa ihan hikari. Tällöin vasta tajusin jalkojen rytmin merkityksen poispäinkäännössä. Kotona piti heti kokeilla Nallilla ja paperiroskiskella ja lähti heti sujumaan! Jee! :)

Soilen treenissä ehdimme treenata myös toista pulmallista asiaa, takaakiertoja päällejuoksulla. Nalli lähtee takaakiertoihin kaukaa, muttei hyppää rimaa jos itse juoksen hypyn edestä. Tajusin, että oon tehnyt takaakiertoja liian paljon pelkällä puulla, tolpalla tai siivekkeellä. Oon sitten yrittänyt treenata tätä heittämällä lelun riman yli. Vauhtia on kuitenkin ollut liikaa ja Nalli on joutunut lyömään tässä jarrut pohjaan. Nyt harjoittelimme hitaalla vauhdilla ja namilla. Koira ohjattiin käden avulla hypystä yli ja vähitellen ruvettiin liikkumaan pidemmälle. Tämä rupesi toimimaan, vaikka meinasinkin edetä liian nopeasti. Treeneissä Soile huomasi, että Nalli varastaa lähdössä vähän. Täytyykin selvitellä, mistä vapautuu. Ehkä vapautuu ohjaamisen aloittamisesta eli liikkeestä.

Tässä pätkiä treeneistä.


Takaakiertoja ja välistävetoja

 

Perjantaina 30.10. pääsimme vielä Panu Erolan suuntatreeneihin. Loman vuoksi meiltä jäi useammat treenit väliin ja nyt päästin sen vuoksi tukiopetukseen. Teimme lyhyen pätkän takaaleikkausta ja sitten välistävetoja yhdellä kädellä. Takaaleikkauksen kanssa oli vähän probleemaa, vaikka lopuksi menikin ihan ok. Välistävedot sen sijaan sujuivat lopulta ihan huipusti! Teimme kuuden esteen neliötä niin, että välistäveto tehtiin suuntakäskyllä sekä ohjaavaa kättä laskemalla ja olkapäätä avaamalla. Eli vastakkaista kättä tai yläkropan kiertoa ei käytetty. Treenattiin tätä myös viime viikolla ja silloin oli hankalaa. Nyt lopulta loksahteli kohdalleen, kun maltoin viimein ottaa katsekontaktin koiraan kun se piti vetää esteiden välistä. Oli myös helpompaa tehdä ohjaus kauempaa. Lopulta Nalli meni välillä niin sujuvasti, että katsekontakti jäi jo olemattomaksi sen osalta, kun se kaarsi jo seuraavalle esteelle. Olin näistä treeneistä aivan fiiliksissä! Puhuttiin siitä, että Nalli jää helposti toistamaan jonkun kohdan virhettä, joten voi olla hyvä siirtyä jatkamaan treeniä toisesta kohtaa.

Keppejä mökillä

 

Viikonloppu sujui mökillä ja otin siellä lyhyet keppitreenit 2x2-kepeillä. Ne eivät sujuneet kovin hyvin. Puiset kepit eivät ehkä erottuneet kovin hyvin maastosta, sillä Nalli teki virheitä erityisesti vasemmalta puolelta umpikulmasta. Päädyin helpottamaan treeniä melko paljon. Täytyy testailla taas Ojangon kepeillä ja miettiä, miten treeniä jatketaan.

Kaahausta Iinan treeneissä


Tiistaina 3.11. Nalli pääsi kaahaamaan Iina Asunnan treeneihin. Aluksi testasimme puomin leijeröintiä putkeen lähetyksessä. Se sujui hyvin, mutta Nalli ei toki puomia vielä haekaan. Sitten testasimme putken jälkeen vinohypyn ohjausta molemmin puolin. Olin varma, että tämä olisi meille haastavaa, mutta Nalli hakikin hypyn hyvin. Ehkäpä viime viikon treeneistä olikin jo apua! Aluksi ohjasin varmistellen puolivalssilla, mutta sitten vaihdoin pelkkään vastakkaiseen käteen. Tämänkin kohdan olisi varmaan voinut ohjata pelkällä olkapään kierrolla, mutta siihen ei pokka vielä riittänyt. Otimme samaa kohtaa myös takaakierrolla, jotta samaan treeniin tulisi ohjauksen erottelua. Tätä en ollut ennen ajatellutkaan ja idea tuntui hyvältä, sillä Nalli jää helposti suorittamaan juttuja samalla lailla. Takaakierron jälkeen tulikin heti virhe. Saattoi toki myös johtua ohjauksen ajoituksesta ja sijainnista. Lopuksi teimme erikoisesteitä suoralla. Niiden treenaus on jäänyt tosi vähälle. Teimme ekaa kertaa täysikorkeaa rengasta ensin tarjoamalla ja sitten suoran päässä. Ja sehän sujui myös vauhtisuoran päässä. Vitsit olikin kivaa :)

Parhaat palat.


Koko treeni.


Kiitti treeneistä ja neuvoista kivoille koutseille sekä kuvauksesta Päikille ja Empulle! :)