lauantai 30. tammikuuta 2016

Kropanhallintaa Kouvolasta


Torstaina 28.1. lähdimme viemään Nallia ja sen kaveria Nixiä Patricia Hirnin hoidettavaksi Kouvolaan. Täytyy myöntää, että tuntui kyllä aika hullulta lähteä Kouvolaan asti hoitamaan koiraa, mutta on sitä hullumpiakin juttuja tehty koirien ja koiraharrastuksen eteen :) Patricia oli mukana Nuorten koirien fysiikka- ja suuntakurssilla ja seurasi kuukausittain koirien fysiikkaa sekä antoi kullekin koiralle räätälöityjä jumppaohjeita. Kurssin loputtua halusin kuitenkin jatkaa Patricialla käyntiä, etenkin kun Nallilla havaittiin epätasapainoa takajalkojen käytössä fasettilukon jälkeen.

Edellisessä fysiikkatsekissä Patricia siis huomasi, että vasen takajalka oli oikeaa heikompi ja Nalli kompensoi sitä liikkeissä. Tämä näkyi tasapainotyynyllä seisomisessa ja Nalli kääntyi huonommin toiseen suuntaan. Olimme sen jälkeen jumpanneet päivittäin jalan vahvistamiseksi. Jumppaan kului (1) takajalkojen nostelu niin että Nallin etujalat olivat laatikon päällä, (2) tasapainotyynyllä istuminen ja seisominen vuorotellen ja (3) pyöriminen heikompaan suuntaan pyöreän alustan päällä. Pyöreäksi alustaksi hommasin kakkuvuoan, joka oli sopivan matala. Jumpat ovat sujuneet musta tosi hyvin. Välissä kävimme Tamara-fyssarilla ja kroppa oli hyvässä kunnossa. Myös Ulla Kaukosen hyppytreeneissä näkyi kehitystä hyppäämisessä.

Jumpasta oli tosiaankin ollut hyötyä, sillä Nallin vasen takajalan lihakset olivat vahvistuneet jopa suuremmaksi kuin oikean takajalan lihakset! Jatkossa rupeamme pyörimään myös toiseen suuntaan, jotta molemmista takajaloista tulee yhtä vahvat. Pyörimisessä kehittyy myös jalkojen hahmottaminen. Takajalkojen nostelu sujui hyvin, joten siirryimme nyt nostelemaan ristikkäistä etu- ja takajalkaa samanaikaisesti. Tähän Nalli ei ole kyennyt aiemmin. Tasapainotyynyjumpassa Patricia neuvoi ottamaan toisen tyynyn rinnalle (etujalat yhdellä tyynyllä ja takajalat toisella) niin että jumpasta tulee haastavampi. Kahden tyynyn jumppa on myös ergonomisesti parempi kuin yhden tyynyn jumppa, sillä näin Nallilla on enemmän tilaa.

Jumppien tsekkausten jälkeen Patricia käsitteli Nallin rangan. Nallista käsittely oli niin ihanaa, että se suorastaan vaipui "nirvanaan" ja sulki silmänsä. Rangasta löytyi kuitenkin muutamia jumeja. Kaularangan loppuosa ja rintarangan alkuosa oli jäykkä ylöspäin ja lanneranka oli kiertynyt vasemmalle. Nalli vastasi onneksi hyvin käsittelyyn ja tuli hyvään kuntoon :)

En tiedä, onko Nalli liukastunut ulkona vai mistä jumit ovat syntyneet. Nallin meno on kyllä kotonakin sellaista, että kauhulla katson sen kaahailuja ja hyppyjä. Kun yritän estää, hypyistä tulee vielä kauheampia. Nyt ollaan yritetty ottaa Kouvolan käynnin jälkeen rauhallisesti. Onneksi Nalli oli hoidon jälkeen niin väsynyt, että se lähinnä nukkui. Olin kyllä saada hermoromahduksen, kun Amelie rupesi riemuamaan saapuvasta kotiväestä sillä seurauksella että Nalli hyppäsi sohvalta lattialle miten sattui. Kunpa noille koirille voisi puhua järkeä, puuh!

Reissusta jäi tosi hyvä mieli. Jumpat olivat tehonneet ja jumit saatiin avattua. Kiitos Patricialle hoidosta ja neuvoista sekä Päikille kivasta reissuseurasta! :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tossuja, treeniä ja tavoitteita

Varustelenkkeilyä


Tämän talven kovien pakkasten myötä lenkkeilystä on tullut varsinaista varusteurheilua. Viime talvena Nalli selvisi pakkasista hyvin pelkkien takkien avulla, mutta kun lämpötila lähestyi tänä vuonna 20 pakkasastetta, pieni parsonkin rupesi nostelemaan jalkojaan. Lenkillä piti kuitenkin käydä, vaikka pakkanen paukkui, joten piti ruveta tossurumbaan.

Amelie on tosi kylmänarka ja sille on ostettu jos jonkinmoista tossua. Useat tossut ovat olleet karseita floppeja. Joko ne ovat tippuneet jalasta tai sitten ne ovat olleet liukkaat luistimet. Epätoivoisena tein joskus tossut mun vanhoista fleecehanskoista niin että jokainen sormi oli tossu. Ne toimivat ihan ok, mutta kiristyssysteemin petti välillä niin, että tossuja sai poimia hangesta. Viime talvena tilasin lopulta fleecetossut Vinha Kaulapannalta. Tossut ovat olleet ihan huippuhyvät. Pohjassa on kaksinkertainen fleece ja kiristysnauhassa on joustava osa, jolloin tossut saa kiinni niin napakasti, etteivät ne ole jääneet hankeen. Siinä missä Amelie käveli muissa tossuissa huonosti, nämä eivät haitanneet menoa. Koska Amelie lomaili pakkasten aikaan maalla ja ulkoili kuulemma lähinnä ikkunalaudalla, Nalli pääsi lainaamaan Amelien Vinha-tossuja. Ne toimivat hyvin, mutta olivat selvästi liian pienet Nallille.

Sain vinkin, että Konalan Minieläimessä oli tossuja edullisesti ja lähdimme Nallin kanssa shoppailemaan. Nallin koossa tossuja löytyi kahta mallia ja vielä alesta ja päätin ostaa molemmat. Ekat olivat perusfleecetossut (Puppy style) ja toiset pinkit ja timanttiset prinsessatossut (For my dogs). En olisi ikinä kuvitellut ostavani tällaisia prinsessatossuja, mutta ne istuivat niin hyvin, että ahneuksissani päätin ostaa alesta varmuuden vuoksi myös ne. Kummassakin oli hyvän oloiset kiristysnauhat, mutta ne eivät ole joustavat, kuten Vinha-tossujen. Molemmat toimivat lenkillä kivasti, mutta fleecetossuista hajosi nopeasti yksi kiristysremmi. Lisäksi yksi tossu irtosi, kun Nalli juoksi umpihangessa. Prinsessatossut olivat kyllä näky, kun ne kiilsivät auringossa! Ne olivat viileämmät kuin fleecetossut, mutta soveltuvat varmasti hyvin esim. jos tassuun tulee joskus haava. Seuraavan kerran aion kyllä ostaa taas Vinha-tossut, sillä niissä on paras kiinnitys.

Vinha-tossu, For my dogs-tossu ja Puppy style-tossu


Nalli prinsessatossuissaan

Tossujen laittaminen on vähän vaivalloista, sillä Nalli ei niistä pidä ja karkaa sohvan alle kun tajuaa, että pitäisi lähteä ulos. Koska asumme 4. kerroksessa ilman hissiä, tossut täytyy joko pukea ulko-ovella tai sitten kantaa koira tossuineen alas. Melkoista säätöä siis tämä lenkille lähtö on viime aikoina ollut.

Kun pitäisi lähteä ulos pakkaseen, Nalli menee sohvan alle ;)

Nyt onkin ollut aivan mahtava ulkoilla, kun pakkanen on viimein laskenut ja tossut voi heittää ainakin hetkeksi kaapin pohjalle! Viikonloppuna Nalli pääsi riehumaan tossuitta lumessa kavereiden kanssa ja oli Onnellinen :)

 

 

Hyppytreenit


Torstaina 21.1. kävimme Nallin kanssa pitkästä aikaa Ulla Kaukosen hyppytekniikkatreeneissä. Edellisen kerran olemme treenanneet hyppytekniikkaa marraskuussa ennen fasettilukon huomaamista. Nyt uskaltauduttiin tsekkaamaan, miltä hyppääminen näyttää ja näkyykö siinä toispuoleisuutta. Hyppääminen sujui hyvin ja kehitystä oli tapahtunut, varmaankin jumpan vuoksi. Muutaman kerran Nallin hillintä petti ja se hyppäsi pari estettä kerralla. Kun kokeiltiin hyppykorkeuden nostamista, hyppy kuitenkin hajosi eli taidot eivät vielä riitä korkeampiin hyppyihin. Niitä siis treenaillaan, kunhan saadaan vielä Patricialta tieto, onko "mielen toispuoleisuus" hävinnyt. Kroppa on ollut jo pitkään ok.


Tarharyhmän keppitreenit


Perjantaina 22.1. teimme Tarharyhmän treeneissä kujakeppejä. Treenasimme lähetyskulmia ja sitä varten avasimme kujan melko auki. Olin tosi ylpeä Nallista, sillä se ylitti täysin mun odotukset. Ilman Marjoa olisin tehnyt paljon helpompia kulmia, mutta Nalli selvisikin vaikka mistä! Välillä keppitreeneissä tulee ongelmaksi kun pitää lähettää kepeille liian pienestä tilasta paikaltaan, sillä Nalli ei jää kyselemään onko suunta oikea vaan lähtee suorittamaan rataa täysiä. Kerran se juoksi suorille kepeille ja ihmetteli, että eihän näistä pysty juoksemaan läpi! :) Kiitti Marjolle opeista!

Niina otti aivan ihania kuvia tarharyhmäläisistä, kiitos!









Vuoden 2016 tavoitteet


Listaanpa tähän loppuun vielä meidän tämän vuoden tavoitteet. Meidän tavoitteena on:

1. Parantaa Nallin kehonhallintaa jumpan avulla.

2. Pitää yllä molempien koirien kuntoa.

3. Opettaa Nallille kepit sekä kontaktit niin että ne voisi ottaa osaksi rataa.

4. Treenata Nallin kanssa hyppytekniikkaa.

Pyrin siihen, että ehdimme vapaatreenaamaan Nallin mahdollisimman usein. Olisi houkuttelevaa käydä enemmän ratatreeneissä, mutta meidän olisi hyvä panostaa nyt juuri esteosaaamiseen, joten yritän välttää treenien haalimista. Treenilistassamme on paljon asioita, joita voimme treenata myös itsenäisesti, tosin apupalkkaaja olisi aina kullanarvoinen. Kevätkaudella meillä on sekä Tarharyhmän treenit että Ulla Kaukosen hyppytekniikkakoulutus joka toinen viikko.

Amelie täyttää pian 10v ja sen kanssa käymme luultavasti silloin tällöin treeneissä ja kisoissa. Isoimpana tavoitteena on pitää seniori hyvässä kunnossa, agilitya harrastamme sen mukaan.

Amelie ja sen lempilelu. Nalli on jo ehtinyt irroittaa lelulta jalan, mutta nykyään se viedään turvaan kun N. Nakertaja saapuu kylään.




maanantai 11. tammikuuta 2016

Vuosi käyntiin kontaktiluennolla ja -treenillä



Lomailua ja juhlahumua


Joulu sujui rattoisasti ja koirat pääsivät pötköttelemään lämpimässä ja saunomaan mökillä. Siinä missä Amelie on kova saunoja, joka viihtyy pitkään löylyissä ylälauteilla, Nalli ei löylyissä kovin kauaa kestä, sillä sille tulee melko pian kuuma. Silti Nalli ryysii aina saunaan mukaan.

Nalli lämmitteli jouluna lampaantaljan sisässä


Nalli ja uuden vuoden nakit. Kuva: Joona Lehtomäki
Amelie jouluaterialla




Vuodenvaihteen molemmat koirat viettivät tahoillaan maaseudun rauhassa, mutta Amelie-paran rauha rikkoontui, kun lähellä ruvettiinkin paukuttelemaan raketteja. Se oli tärissyt kauttaaltaan useita tunteja. Amelie ei pelännyt ennen pauketta, mutta sen jälkeen kun salama iski kerran lähelle, se on pelännyt niin ukkosta kuin rakettejakin. Pelko on melko rankkaa sekä koiralle että ihmiselle. Amelien ukkospelon vuoksi on monet kesäyöt tullut valvottua. Nallin uudenvuoden juhlapaikassa oli onneksi hiljaista, mitä nyt kaukaiselle raketille tuli kerran murahdettua. Meillä päin noudatettiin hyvin rakettien aikarajoituksia, emmekä törmänneet lenkillä paukkeeseen ennen kuin karattiin kaupungista maaseudun rauhaan.

 

Luvassa kevyttä estetreeniä


En ole tehnyt Nallin kanssa ratatreeniä sen jälkeen, kun Patricia huomasi että Nalli ei käytä täysin tasapainoisesti takaosaansa. Kroppa on kyllä hyvässä kunnossa, mutta jumpalla vahvistamme nyt syviä lihaksia ja käännämme Nallin ajattelemaan tasapainoisemmin jalkojen käyttöä. Ollaan jumpattu päivittäin Patrician ohjeiden mukaisesti ja 28.1. menemme hänen tsekkiin Kouvolaan tarkastamaan tilanteen. Tamara-fyssari käsitteli Nallin joulun jälkeen 29.12. ja totesi Patrician tavoin, että Nalli on hyvässä kunnossa. Vain pakaroista ja lavoista löytyi pientä jäykkyyttä. Luulen, ettei tämä jänöjussi tule olemaan ikinä ilman mitään jumia, vaikka agitauolla oltaisiinkin. Ennen Tamaran hoitoa teimme vielä pitkiä ravilenkkejä, jotta kroppa olisi varmasti palautunut aiemmista kaahailuista. Päätin, että vältämme edelleen hyppäämistä ja pitkiä ratatreenejä, mutta aloitamme tekemään kevyitä estetreenejä puomilla, keinulla ja kepeillä, jotta pääsisimme vihdoin viimein niiden suhteen eteenpäin.


Leena Inkilän kontaktiluento ja tilannekatsaus Nallin kontakteihin


Olemme olleet Nallin kanssa kerran aiemmin Leena Inkilän opissa russeleille järjestetyssä koulutuksessa, jossa keskityimme kontaktien treenaamiseen. Leena on musta erittäin hyvä selittämään asioita ja tuntuu omaavan melkoisen määrän tietoa ja kokemusta koiran koulutuksesta. Olin innoissani, kun saimme Leenan puhumaan kontakteista HSKH:lle Racinel Areenalle 7.1.2016. Luento tuli erinomaiseen aikaan Nallin koulutuksen kannalta. 

Pidin luennosta paljon ja luennolla havahduin ajattelemaan, että kontaktien opetuskin on itsessään hauskaa eikä vain keino päästä suorittamaan onnistuneesti agilityrataa. Seuraavaksi listaan ensin lyhyesti luennolla esiin tulleita asioita, joita koiralta edellytetään kontaktien suorituksessa ja käyn sitten läpi itse kontaktiesteet (puomi, keinu ja A-este). Kerron millaiset kontaktit Ameliella on ollut, missä menemme Nallin kontaktiesteiden suhteen, miten olen ne opettanut ja lopuksi listaan miten aion ottaa Leenan opit jatkossa huomioon kontaktitreeneissä.

Mitä koiralta vaaditaan?


Kontaktiesteet ovat koiralle haastavia, sillä niissä sen pitää mm. hillitä itseään ja keskittyä niin että (1) askeleet osuvat oikein, (2) vauhti on sopiva ja että se (3) malttaa tarvittaessa pysähtyä ja (4) odottaa lupaa jatkaa. Ennen kuin kontakteja alkaa treenaamaan voi treenata muita asioita, jotka auttavat koiraa hallitsemaan kaikki edellä mainitut seikat. Jonkun koiran askeleet sopivat juoksukontaktille luontaisesti, kun taas toisen täytyy sovittaa askeleensa huolellisemmin, jotta ne osuvat oikeaan kohtaan. Siinä missä rauhalliselle koiralle voi olla helppoa pysähtyä kontaktille tai odottaa vapautuskäskyä, nopealle kuumakallelle se voi olla hyvinkin haastavaa. Jos onnistuu opettamaan kontaktin tosi kivaksi tempuksi, tehtävä on koiralle kuin koiralle huomattavasti helpompi kuin jos se on epäselvä ja epämieluinen osa radalla, josta täytyy vääntää ohjaajan kanssa.

Kuten agilitytreenissä yleensäkin, koiran olisi hyvä olla sopivassa vireessä, ei liian kiihtyneenä, muttei liian rauhallisenakaan. Kontaktitreeniä varten koiran virettä voi tarvittaessa nostaa esim. hetsaamalla ja leikittämällä koiraa tai laskea esim. silittämällä koiraa tai tekemällä sen kanssa rauhallisia toimia. Koiraa voi myös opettaa kontrolloimaan itseään erilaisilla harjoituksilla. Toisaalta vire täytyy olla sopivan korkea, jotta koira on motivoitunut ja oppii. Kontaktit halutaan opettaa nopeaksi, joten jo alussa vireen on hyvä olla sopivan korkealla. Niinpä treeni kannattaa lopettaa ajoissa ennen kuin vire tippuu liian alas. Tarvittaessa voi myös pitää tauon, jolla nostaa vireen takaisin ylös.

Toinen hyödyllinen taito kontaktitreeneissä on tarjoaminen. Kun koira osaa tarjota asioita, se oppii itsenäisemmäksi ja pystyy suoriutumaan korkeammassa vireessä kuin esimerkiksi ohjaajan houkuttelun tai liikkeen mukana toimiva koira. Tarjoaminen on hyvä opettaa vahvaksi vaikka kotioloissa temppujen avulla ja vasta sitten siirtyä agilitykentälle esteiden ja häiriöiden keskelle opettelemaan kontakteja. 

Etenkin 2on2offilla koira tarvitsee paljon itsehillintää ja tätä voi harjoitella luopumistehtävillä. Luopumistreenissä koira saa sen mistä luopuu ja sitä voi treenata esimerkiksi namien avulla. Kun koira yrittää syödä nameja kädestä, käsi menee kiinni ja kun se ymmärtää luovuttaa, se saa namin toisesta kädestä. Tähän liittyen voi harjoitella myös vapautuskäskyä eli vapautuskäskyllä saakin rynniä herkkukädelle.

Lopuksi ennen kuin koiralta voi vaatia osaamista kontakteilla, sillä pitäisi olla myös hyvä kehonhallinta. Sen pitää pystyä kiipeämään, juoksemaan kapealla lankulla, juoksemaan alamäkeen, jarruttamaan, kiihdyttämään ja tasapainoilemaan keinun kääntyessä. Jos koira ei tiedä, missä takajalat menevät, sen on vaikea tietää, ovatko ne oikein kontaktilla. A-este on koiralle rankka suoritus ja jo turvallisuuden vuoksi koiran on hyvä hallita kroppansa ja omata hyvät syvät lihakset. Myös koiran rohkeutta erilaisilla alustoilla on hyvä kasvattaa niin ettei se turhaan pelästy kontaktiesteillä vaan suorittaa niitä jo alun perin itsevarmasti sekä innolla.

Puomi


Amelien puomi 

Amelien kanssa olen testannut monet eri tavat ja käskyt puomin pysäytyskontakin opettamiseen: aluksi 2on2off ilman apuvälineitä jalat maassa, sitten nenäkosketuksella ja lopuksi jalat kosketusalustalla. Amelien kanssa ongelmat ovat luultavasti johtuneet siitä, että sen kanssa ei ole tehty niin hyvin tarjoamistreeniä ennen kontaktien opetusta ja että se on paljon kiinni mun liikkeessä ja maneereissa. Amelie myös paineistuu kontakteilla helposti. Vaikka Amelien kontaktien kanssa on ollut haastavaa, olen oppinut niistä valtavasti.

Nallin puomi tähän mennessä

Nallille opetan puomille pysäytyskontaktin (2on2off) niin että takajalat ovat puomilla ja etujalat maassa. Käsky on koko esteelle ja kontaktille sama "kiipee". Nallille päädyin opettamaan pysähtymisen ilman apuvälineitä tarjoamisen avulla. Nallille on tehty pienestä pitäen tarjoamistreeniä ja tarjoamisen avulla myös 2on2offin opetus on ollut helppoa. Ainut ongelma on ollut siinä, että Nalli on niin nopea liikkeissään, etten meinaa aina ehtiä palkata tai vapauttaa sitä juuri oikealla hetkellä. Olen opettanut oikean paikan naksun ja namin avulla niin että vähitellen Nalli hakeutuu kontaktille mistä suunnasta vain pelkällä suullisella käskyllä. Olen aluksi tehnyt liian paljon treeniä niin, että olen itse koiran edessä tai sivussa. Nyt olen keskittynyt olemaan itse taka-alalla. Vapautuksesta olen heittänyt namia tai lelua ja Nalli on oppinut myös hillitsemään itseään niin, että se ei yleensä vapaudu ilman käskyä, vaikka palkka lentää eteen. Olemme treenanneet pysäytyskontaktia jo pitkään, mutta ihan liian harvoin eikä sitä ole saatu vielä yhdistettyä kokonaiseen puomiin tai edes alastulon juoksemiseen. Kotona olemme treenanneet puomia silityslaudan avulla.

Nallin puomi luennon jälkeen

Ekalla kerralla saatiin Leenalta hyvät ohjeet puomin treenaamiseen ja nyt sain lisää tietoa treenin edistämiseen. Aluksi palkkaus on hyvä hoitaa toiselta puolelta kuin itse on, niin ettei koira katso ohjaajaa tai näe mistä palkka tulee. Näin koiran fokus saadaan eteen. Tästä on välillä vaikea pitää kiinni, mutta palasin nyt vahvistamaan tällä katseen suuntaa alas ja eteen. Pitää muistaa katseen suunta myös vapautuksessa. 

Leena vinkkasi, että jos koira meinaa vapauttaa itsensä, vapautuspalkka kannattaakin heittää kontaktille ja jos koira taas odottaa kiltisti kontaktilla, vapautuspalkan voi heittää eteen. Vähitellen etupalkka kannattaa häivyttää esteiden taakse. 

Yksi asia, mikä on jäänyt taka-alalle on ylösmenon opetus. Onneksi pikkukoiralla ei tarvitse varsinaisesti opettaa ylösmenon kontaktia, sillä ne harvoin hyppäävät sen yli, mutta esteelle on hyvä oppia juoksemaan turvallisesti. Tämän voi tehdä nostamalla ylösmenon pöydän päälle, jossa on palkka. Toisin päin voi sitten opetella alasmenoa. 

Palkkauksessa, omassa sijainnissa ja liikkeessä pitäisi pitää jatkuvasti vaihtelua yllä eikä jäädä jumiin kaavoihin. Tämä on vaikea muistaa ja siksi olisikin hyvä treenata muiden kanssa, jotta he voivat huomauttaa kaavoistasi. 

Varastamisesta ei kannata tehdä isoa numeroa, jottei koira paineistu, mutta siitä ei vaan seuraa mitään niin kivaa kuin onnistuneesta kontaktista. Varastamisesta voi seurata esimerkiksi treenin pysähtyminen. Jos koira varastaa ja se saa tehdä kontaktin uudelleen, se ei välttämättä haittaa koiraa, sillä kiva tekeminen jatkuu. Toisaalta koira voi myös paineistua kontaktin uusinnassa, jos huomaa ohjaajan hermostuvan. Varastamiseen on hyvä miettiä seuraamukset koirakohtaisesti. Jos koira karkaa etupalkalle, koiralle voi opettaa käskyn, jolla käännytään palkalta pois. En ehkä kuitenkaan käytä tätä vinkkiä, etten vahingossa vaan paineista koiraa, vaikkei Nalli vaikutakaan helposti paineistuvalta. Tähän asti olen vain tehnyt niin että jos Nalli suorittaa kontaktin oikein ja odottaa vapautsta, etupalkalle juoksusta saa isot sanalliset kehut, Jos etupalkalle taas juostaan virheellisesti, kehuja ei tule. 

Lauantaina 10.1. treenasimme puomia niin, että sen alastulo oli maassa ja pidin Nallista kiinni lähellä kontaktin reunaa. Päästin Nallista irti, sanoin kontaktikäskyn ja annoin namia sen yli toiselta puolella kuin itse olin. Apupalkkaaja laittoi targetille namin ja kun Nalli fokusoi sinne malttaen kuitenkin pysyä kontaktilla, vapautin sen. Teimme niin, että Nalli sai namin kun malttoi pysyä kontaktilla, vaikka targetille tuli namia. Oli pientä säätöä oman ajoituksen kanssa, kun Nalli on niin nopea liikkeissään, mutta lopulta sujui hienosti.

Keinu


Amelien keinu

Amelien ei ole tarvinnut odottaa lupaa lähteä keinulta ja siitä on tullut harvakseltaan virhe. Alussa Amelie jännitti keinua, mutta sittemmin sen kisakeinu on ollut nopea ja hyvä, mutta malttia saisi olla hitusen enemmän. Treeneissä Amelie sen sijaan odottaa lupaa lähteä keinulta, vaikkei edes tarvitsisi, sillä vire on matalampi.

Nallin keinu tähän mennessä

Keinulle olen päättänyt ottaa Nallille kriteeriksi sen, että kaikki neljä tassua ovat kontaktilla ja vapautus tulee käskystä. Keinun käsky on "keinu". Keinua ollaan tehty Nallin kanssa vähän, sillä olen halunnut vahvistaa puomin 2on2offia ennen keinua. Lisäksi keinu pelotti Nallia hieman eräissä varhaisissa treeneissä, joten olen halunnut ottaa sen kanssa hitaasti ja varmasti. Ollaan tehty kotona tasapainoilua tasapainolaudan avulla keinua varten niin että heiluva alusta ei pelota. Sitten ollaan palkattu tarjoamistreenin avulla vain sitä, että koira paukauttaa tassuillaan keinun alastuloa ja lopuksi Nalli on hypännyt madalletulle keinun alastulolle sivusta. Jonkin verran on tullut pähkäiltyä treenitapojen kanssa, mutta laskettava keinu on osoittautunut kullanarvoiseksi ja nyt olemme jo päässeet tekemään kokonaista matalaa keinua. Etukäteen pelkäsin keinutreeniä, sillä Nalli on melkoinen hurjapää, mutta keinulla se onkin osoittautunut varsin järkeväksi ja kuitenkin rohkeaksi koiraksi.

Nallin keinu luennon jälkeen

Luennolla päätökseni pitää kiinni neljästä tassusta sekä vapautuskäskystä keinulla vahvistui. Leena puhui, että se ei sovi monelle koiralle, että keinun päätä pidetään ylhäällä ja siellä syötetään namia. Tätä en ole tehnytkään enkä nyt aiokaan. Keinulla, kuten tietty muillakin esteillä, on hyvä lisätä häiriötä yksi askel kerrallaan eikä esimerkiksi lisätä sekä liikkeen suunnan muutosta että etäisyyden lisäämistä samanaikaisesti. Perjantaina 8.1. treenasimme pitkästä aikaa keinua ja se meni matalimmalla tasolla melko hienosti. Aluksi vein hihnassa, sitten ilman hihnaa juosten itse vieressä ja lopuksi kutsuen Nallia edestä. Kun kaikki tassut olivat kontaktilla, annoin namia keinulle ja vapautin sitten namilla pois kontaktilta. Nalli tuli hienosti ja reippaasti, mutta järkevästi. Treeni meni niin hyvin, että päätimme kokeilla myös loivaa takaaleikkausta, mutta sitä Nalli ei kestänyt. Seuraavana askeleena kokeilen ottaa vain vähitellen etäisyyttä sivusuunnassa, juosten kuitenkin itse rinnalla. 

A-este


Amelien A

Ameliella on ollut A:lla alun perin hidas 2on2off, mutta opetin sille vuosi sitten quick and dirty-tyylillä juoksuA:n. Sitä on treenattu liian vähän ja A:n kontaktilta napsahtaakin välillä vitonen. Tämä on yksi syy, miksi en ole viitsinyt käydä Amelien kanssa viime aikoina kisoissa, sillä haluaisin treenata A:ta varmemmaksi. Toinen syy on, että haluan kisata seniorin kanssa säästellen ja niin että se on myös tarpeeksi hyvässä kisakunnossa.

Nallin A tähän mennessä

Nallille tulee A-esteelle juoksukontakti, jonka käskyä en ole vielä lopullisesti päättänyt. Aion opettaa A:n vasta kun saan keppejä ja puomia valmiimmaksi. A:n kontaktia varten olen rakentanut jo aikoja sitten kehikon (boxin), jonka avulla opetan Nallia juoksemaan kontaktin läpi. Kehikkoa ollaan harjoiteltu jokunen kerta ja Nalli äkkäsi heti idean. Kerran kokeilin matalalla A:lla, osuisko Nallin askeleet hyvin kontaktille. Ei kyllä osunut ja hurjapää hyppäsi vaan kontaktin yli maahan. Haluan A-esteen Nallille mahdollisimman turvalliseksi ja pyrin varsinkin aluksi treenaamaan muiden kanssa niin että saan vinkkejä ja apua palkkaukseen.   

Nallin A luennon jälkeen

Leena oli siirtynyt käyttämään kehikon sijaan liukumatonta mattoa, joka takertuu kontaktiesteen pintaan. Matto ei auta koiraa niin paljon kuin kehikko ja se on myös helpompi häivyttää. Joskus kehikko voi myös häiritä herkkää koiraa. Aion kuitenkin aloittaa kehikolla ja siirtyä ehkä sitten mattoon, jos siltä näyttää. Aluksi ei kuulemma tarvitse tehdä pelkkää mattoa tai kehikkoa kovin kauaa, mikä on hyvä muistaa, ettei jää hinkkaamaan niitä liikaa. Niiden avulla olisi kuitenkin hyvä saada treenattua vauhti ja käännökset ennen esteelle siirtymistä. Juoksukontakteille voi opettaa käännöskäskyt ja aion ehkä käyttää suuntakäskyjä myös niillä, sillä toivottavasti ne tulevat olemaan muutenkin iso osa käskytystä radalla. Luennolla tuli uutena vinkkinä käden heilutus niin että koira tottuu käden liikkeeseen eikä ala ennakoimaan niin helposti palkan lentämistä. 

Kiitos Leenalle tosi kivasta ja innostavasta luennosta! 

Kiitos myös Marjolle ja Tealle avusta ja vinkeistä tämän viikon kontaktitreeneissä! Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis. Kyllä nämä kontaktitkin vielä joskus valmistuvat :)


Nalli - pieni vahtikoira