perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!


Nalli ja palvelusväki toivottavat kaikille hyvää joulua ja onnellista vuotta 2017! :)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Paranemista ja pakkia



Nallin pohjelihaksen revähdyksestä johtuva sairasloma jatkuu yhä hitain askelin. Olemme käyneet noin kuukauden välein fyssari Patricia Hirnin luona tsekkaamassa tilannetta ja hoitamasssa jumeja. Kuntoutuminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten tulikin takapakkia.

Fyssarilla 17.10.

Nalli oli liikkui hyvin ja taipui molempiin suuntiin. Ponnistus liikkeelle onnistui tasapainoisesti istumasta, muttei makuuasennosta. Näin ollen loukkaantunut oikea takajalka on vielä tervettä vasenta takajalkaa heikompi. Reisilihasten ympärismittojen välillä oli onneksi enää 0.5cm ero (1.5cm edellisellä kerralla). Oikean takajalan lihakset olivat kireät kuten myös vasemmanpuolinen lapa. Revähtänyt pohjelihas ei ollut enää lainkaan arka. Saatiin jumppaohjeet kuntoutukseen: jalkojen ristikkäistä nostelua sekä takaosan vastustusliikkeen treenausta niin että koira nojaa käteen. Liikuntaa tuli lisätä 10min/viikko.

Tammiston Evidensiassa odotti vuoroaan pelottava jättikoira, jolle piti murista ;)

Fyssarilla 23.11.

Nalli liikkui, kääntyi ja ponnisti liikkeelle hyvin. Jumpat olivat menneet eteenpäin ja molempien reisien lihasten ympärysmitta oli nyt yhtä suuri. Tasapainotyynyllä näkyi vielä, ettei loukkaantunut oikea takajalka ollut niin vahva kun terve vasen jalka. Saimme vaikeutusta jumppiin niin että vastustusliike tehdään nyt etujalat korokkeen päällä. Jalkojen ristikkäisnostelu tapahtuu puolestaan etujalat korokkeen päällä ja takajalat tasapainotyynyllä. Nallin ranka oli oikein hyvässä kunnossa, mutta selän lihaksisto oli kireä kuten myös molemmat takajalat. Nalli reagoi voimakkaasti, kun siirryttiin oikean takajalan pohkeeseen. Voi itku, sinne oli tullut sitten uusi revähdys :/ Jotain on siis sattunut, vaikka ollaan pyritty olemaan niin varovaisia. Tämä tarkoittaa nyt siis takapakkia liikunnan määrässä ja sairasloman pitenemistä. Päivän pisimmän lenkin pituus tiputettaan taas puoleen tuntiin. Voi kunpa uusia revähdyksiä ei nyt vaan enää tulisi!

Tavoitteet muuttuvat

Kun sairasloma pitenee edelleen, rupeaa näyttämään siltä, että niin kovasti odotettu talvikausi saattaa jäädä Nallilta kokonaan väliin. Meillä oli tavoitteena, että saisimme talvikaudella viimein loput esteet sekä hyppytekniikan hyvälle mallille. Nyt tavoitteet ovat vaihtuneet siihen, että jalasta tulisi terve ja se kestäisi liikuntaa. Tuntuu vaan hurjalta, että miten ihmeessä arpikudoksen saa kuntoutettua niin hyväksi ja joustavaksi että se kestää lopulta nopeita kiihdytyksiä ja hyppimistä treeneissä. Onneksi ollaan kuitenkin huippufyssarin käsissä, suuri kiitos Patricia!

Treeniä lainaparsonin kanssa

Onni onnettomuudessa olen päässyt treenaamaan aivan mahtavan lainakoiran, Soilen Pihla-parsonin kanssa. Pihla on todella taitava ja sen kanssa on ollut niin hienoa kipittää! Nalli pääseekin sitten tulevaisuudessa helpommalla, kun mua on koulutettu sen sairasloman aikana ;) Tässä pieni pätkä treeneistä. Kiitos Soilelle koutsauksesta sekä kuvauksesta ja Pihlalle kärsivällisyydestä :)

Treeniä Pihlan kanssa 22.11.2016




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Voihan nuljuluu!



Fyssarilla


Vein Nallin fyssari Patricia Hirnin tsekattavaksi 16.9. Käynti jännitti, sillä kuten viimeksi kirjoitin, vaikka Nalli oli käynyt kesän aikana monta kertaa hoidettavana, hyppytekniikassa oli edelleen jotain häikkää. Lisäksi hierojaksi opiskeleva Henna Ikäheimo oli löytänyt Nallilta aristusta oikeasta takajalasta. Toivoin kuitenkin, ettei mitään vakavampaa löytyisi, sillä Nalli on ravannut koko ajan reippaasti. Aluksi tsekattiin ravi, laukka ja liikkeelle lähtö istualtaan ja maasta. Jo liikkeistä Patricia huomasi, ettei koira liikkunut normaalisti. Erityisesti liikkeelle lähtö oli ongelmallista. Ranka oli onneksi hyvässä kunnossa eikä pahempia jumeja löytynyt. Ongelmien syy löytyikin sitten sieltä oikeasta jalasta. Lihaskuntoa tsekatessa kävi ilmi, että oikeassa jalassa oli ympärysmitaltaan 1.5cm vähemmän lihasta kuin vasemmassa, minkä perusteella loukkaantuminen oli tapahtunut jo jonkin aikaa sitten. Nalli osoitti myös selkeästi kipua oikean polven kohdalla. Melko uskomatonta miten pieni urhea terrieri on pistellyt menemään kipeällä polvella :/

Patricia neuvoi meitä menemään ortopedin vastaanotolle tsekkaukseen ja kuvaukseen. Olin valmiina pistämään Nallin pumpuliin ennen ortopedia, mutta saimmekin ohjeeksi päinvastoin liikkua niinkuin ennenkin ja peräti rasittaa koiraa, jotta ortopedin tutkimuksissa löytyisi selkeästi jalan ongelmat. Stressaantuneena mietin, että miten iso ongelma polvessa voisi olla ja löytyisikö kuvista jotain hälyyttävää. Tuntui kauhealta, että Nalli oli kärsinyt vaivasta jo pitkään, mutta onneksi emme olleet treenanneet paljon kesän aikana.

Puomitreeneissä


Olin suunnitellut, että talvikaudella saisimme treenattua kontaktit ja kepit viimein valmiiksi sekä nostettua vähitellen rimoja hyppytekniikassa. Tiesin, että sairaslomaa oli luvassa, mutta ennen ortopedin käyntiä saisimme vielä käydä treeneissä, mikä tuntui luksukselta. Treenasimme 27.9. Soile Lahden treeneissä puomia. Olen pitänyt alastuloa vielä maassa ja treenanneet nopeaa juoksua 2on2offille. Treenikertoja ehti olla kesällä vain muutamia, mutta hyvin puomi lähti sujumaan alun sekoilun jälkeen! Oon helposti hokenut kiipeekiipee-käskyä useaan kertaan, mutta nyt tuli muistutus että yksi käsky riittää. Nalli menikin selvästi paremmin kuin käsky tuli vain kerran. Testasimme miten Nalli reagoi kun puomin jälkeen liitetään mukaan ohjaus esteelle. Ohjaus selkeästi häiritsi suoritusta ja Nalli juoksi välillä ohi 2on2offista. Mukaan lipsahti myös yksi palkka epäonnistuneesta suorituksesta, mikä saattoi tuoda epävarmuutta. Mutta huippukivaa tehdä naperon kaa puomia! Tämä olikin sitten vika treeni pitkään aikaan. Kiitti Soile neuvoista!

Puomitreeniä


Ortopedillä ja kuvauksessa


Pääsimme 29.9. ortopedi Johanna Mäkitaipaleen vastaanotolle. Johanna tsekkasi Nallin päästä varpaisiin ja kaikki oli kunnossa, mutta oikean polven uloimman nuljuluun palpaatiossa Nalli osoitti kipua. Sitten Nalli rauhoitettiin ja kuvattiin röntgenillä. Eläimen rauhoitus on kyllä niin peloittavaa, mutta onneksi kaikki sujui taas hyvin. Lisäksi peloitti, että löytyykö kuvista jotain vakavaa. Onni onnettomuudessa, että Nalli tuli nyt kuvattua samalla kertaa. Mitään hälyyttävää ei onneksi löytynyt! Kaikki oli kunnossa, myöskin viheliäs nuljuluu oli ehjä, hurraa! Oikean jalan lihasmassa näkyi röntgenissä haaleampana kuin vasemman jalan. Ranka oli siisti ja nikamia oikea määrä. Röntgenkuvat ovat kyllä todella hienoja! Nauratti, että miten pieneltä kallo ja isolta sydän näyttivätkään :) Lopulliseksi epäilyksi jäi, että polven koukistajalihaksissa on lihasrevähdys (gastrocnemius-lihas).

Nyt alkoi sitten sairasloma, jonka aikana on tarkoitus parannella oikea polvi kuntoon. Kestosta ei ole vielä varmuutta, mutta luultavasti useampia kuukausia, sillä vamma paranee hitaasti ja uusiutuu helposti. Nalli on nyt pari viikkoa kipulääkitykseltä, jonka jälkeen menemme Patricialle tarkastamaan tilanteen sekä hakemaan kuntoutusohjeita. Siihen asti on luvassa pelkkää kevyttä remmilenkkeilyä. Hyppimistä ja kaikenlaista riekkumista olisi vältettävä. Se onkin melko vaikeaa tämän pomppivan kaaharin kanssa! Nyt kotia on muokattu sellaiseksi, ettei parkour enää onnistu. Sohvat on pinottu päällekkäin ja ihmiset istuvat lattialla tyynyillä. On muuten paljon ergonomisempaa! Huonona puolena on se, ettei Nalli pääse enää sohvan kautta ikkunalaudalle tarkkailemaan katua ja se on purkanut ärtymystään nakertamalla petiään.

Vaikka sairasloma ja agilitytauko harmittaa niin olen äärimmäisen onnellinen, ettei löytynyt mitään vakavampaa ja että Nallin luusto on kunnossa. Nyt sitten vaan yritetään viihdyttää pientä menijää kotona temppujen ym. kera. Peukut pystyssä, että polvi paranee ja kuntouttaminen lähtee hyvin käyntiin!


 
 
 

Takajalat, pienet pimpulat polvien takana nuljuluita.

torstai 15. syyskuuta 2016

Kesän kuulumiset


Huhhuh, kesä meni vauhdilla! Blogikin oli monta kuukautta lomalla, osaako tätä Bloggerin ohjelmaakaan enää käyttää! Yksi syy niin blogin hiljaisuuteen kuin treenin vähäisyyteen on ollut Nallin toilailuiluista johtuneet jumit. Toinen syy on ollut omat kiireet kesän aikana: agilityleirin ja omien häiden järjestäminen sekä työkiireet. Nyt ollaan kuitenkin taas blogin äärellä ja toivottavasti pian myös reippaana agilitykentillä.

Nallin mielestä häähumu pilasi sen kesän agilitymenot ;)


Törmäilyjä ja jumeja


Nalli on kesän aikana törmäillyt ja kaatuillut useampaan kertaan. Näkyviä vammoja ei ole ollut, mutta fyssarit ovat löytäneet jumeja ja hyppytekniikka on paljastanut jäykkyyttä, etupainoisuutta ja lantion vinoutta hypyissä. Ekat törmäilyt olivat alkukesässä agilityssa, kun Nalli törmäsi renkaaseen ja kaatui putkessa. Rengastörmäys oli täysin oma virhe, sillä lelun puuttuessa yritin treenata renkaan tarjoamista namilla ja koira tuijotti vain mun namikättä ja hyppäsi rengasta päin. Putkessa kaatuminen johtui siitä, että Nalli juoksi liian kovassa vauhdissa suoraan putkeen 90 asteen kulmassa ja yritti ottaa mutkaputken tapaan olkapäällä tukea. En edes itse tajunnut tilannetta, mutta treenikaverit näkivät mitä putkessa kävi. Putkijarrulla Nalli sitten pysyi viimein pystyssä. Tämä pisti miettimään että miten usein koirat putkissa kaatuilevatkaan.

Näiden agilitytörmäilyiden jälkeen Nalli on toilaillut myös arjessa. Se on rallatessaan mm. törmännyt parkkeerattuun autoon niin että valjaat hajosivat sekä hypännyt mahalleen terassin reunaan. Pahin tärsky oli kuperkeikka asfalttiin maastoauton takapenkiltä kun Nalli väisti hypätessään Amelieta. Olin kyllä saada tuossa hässäkässä sydänkohtauksen :/

Olemme käyneet kesän aikana kolme kertaa fyssarilla ja Nallista on löytynyt aina useasta paikasta hoidettavaa. Vaikka koira näyttää omaan silmään liikkuvan hyvin, hyppytekniikassa lantio kääntyy edelleen. Kesä on ollut sen verran vauhdikas, että voi olla että uudet toilailut ovat saaneet kropan aina uudelleen jumiin tai sitten alkukesän törmäilyistä johtuvat jumit eivät ole vieläkään parantuneet ja Nalli on jäänyt niitä kompensoimaan. Perjantaina 16.9. pääsemme onneksi pitkästä aikaa Patricia Hirnille tsekkaamaan tilannetta. Hieman jännittää, että miltä tilanne näyttää ja täytyykö syksy aloittaa taukoilemalla.

Jos vain voisin, pukisin Nallin kuplamuoviin! Vähän kyllä hirvittää, että minkälaisia jälkiä tällainen kaahailu jättää ja mietityttää, että miten tällaiset törmäilyt voisi ehkäistä. Yritän rajoittaa koirien riekkumista, jos ympäristö ei ole turvallinen. Amelieta komentamalla yhteistä hurjastelua saakin vähennettyä. Nalli on kuitenkin usein niin fiiliksissä kun pääsee vapaaksi maalla tai mökillä, että vauhti on hurjaa. Se juoksee suu auki, korvat takana ja pylly alhaalla. Kutsumme tätä hyeenakohtaukseksi ton luisun takapään mukaan. Jatkossa täytyy kontrolloida vielä tiukemmin, että minkälaisessa maastossa se saa näitä kohtauksia harrastaa. Täytyy myös kiinnittää huomiota turvallisuuteen autoon mennessä ja sieltä poistuessa, etenkin kun molemmat koira häsäämässä. Lopuksi täytyy vielä varoa, ettei Nalli innostu hyppäämään ylös keppiä/lelua kohti ellei alla ole vain tasaista maata. Toki hyppimistä yritetään välttää aina, mutta sitä ei olla saatu kitkettyä kokonaan pois. Melko vaikeaa olla aina valvomassa tilannetta, mutta täytyy tsempata, jotta koira pysyisi kunnossa...

Juoksaritreenit


Vaikka treenit on jäänyt kesän aikana vähäisiksi, ollaan käyty Nallin kanssa jonkin verran Juoksarikurssin treeneissä harjoittelemassa elektronista alustaa maassa. Jonkin verran aiheutti pulmaa, kun treeniin otettiin mukaan putki, sillä Nalli olisi halunnut syöksyä vain suoraan putkeen :) Käytin aluksi vain vapautuskäskyä kontaktille, mutta ollaan siirtymässä käskyyn "nopeenopee". Seuraavaksi olisi tarkoitus siirtää alusta itse A-esteelle.

Juoksaritreeniä, huomaa pikkuoravien kannustus ;)

HSKH:n agilityleiri


Tänä vuonna HSKH:n agilityleiri pidettiin intensiiviviikonloppuna Ojangossa 23.-24.7.2016. Kouluttajina oli Jouni Orenius, Leena Inkilä sekä Iina Asunta. Lisäksi luennot pitivät Jirka Vierimaa aiheesta Treenikupla sekä Patricia Hirn aiheesta Agilitya harrastavan koiran fyysiset vaatimukset ja lihashuolto. Kiva leiri, hyvät koulutukset ja luennot! Aurinko paistoi kuumasti, mutta välillä pääsi Racinel Areenan viileyteen lepäämään. Koiratkin sai pidettyä viileässä hallissa, mikä oli mahtavaa.

Lauantaina Leena Inkilän treeneissä päästiin tsekkaamaan Nallin keppitilannetta. Aiemmassa kirjoituksessa avasinkin Nallin keppiosaamista ja pulmia. Eniten ongelmia tuntuu olevan kovassa vauhdissa. Kepeillä niinkuin monella muullakin esteellä on tullut panostettua niin paljon itsenäiseen suorittamiseen että ohjaajan liikehäiriö on jäänyt vähiin. Leenan treenit sujuivat kivasti, mutta sieltä saatiin hyvin kaivettua esille meidän heikkouksia kepeillä. Saimme ohjeeksi palata kahdelle portille ja ottaa mukaan niin ohjaajan kuin koirankin vauhtia. 2x2-kepit kannattaa myös ottaa osaksi rataa.

Nalli Leena Inkilän 2x2-keppitreenissä

Sunnuntaina myös Amelie pääsi pitkästä aikaa agikentälle, kun osallistuttiin Iina Asunnan rytmitystreeniin. Taitavan seniorikoiran kanssa oli kyllä kiva juosta! Ennustin, että Amelien kunto loppuu kesken, mutta kyllä se oli ohjaaja, jolta loppui ensin kunto. Testattiin, että Amelielle toimi kaikkein parhaiten yhteislähtö, sillä tällöin alku sujui erinomaisesti ilman komentelua. Enpä ole semmoisia harrastanut vaan mennyt usein pönöttämään mahdollisimman kauas radalle. Yritetään muistaa tämä jatkossa.

Amelie Iina Asunnan treeneissä, paras veto
 

Sunnuntaina osallistuttiin myöhemmin Nallin kanssa Jouni Oreniuksen koulutukseen. Radalla oli monta meille kinkkistä kohtaa. Käytettiin melko paljon aikaa ensin japanilaiseen ja sitten takaakierto-persjättöön. Persjätössä olin koko ajan myöhässä, mutta vasta lopuksi tajusin miten myöhässä olinkaan ja että mun pitää vaan kääntyä aiemmin. No ehkäpä tämä jäi nyt paremmin mieleen.

Nalli Jouni Oreniuksen ratatreenissä

Viikonlopun uuvuttamat leiriläiset

 

Russeleiden koulutus


Osallistuttiin Nallin kanssa Virpi Kosken koulutukseen Lahden Pennalassa 11.9.2016. En halunnut hyppyyttää Nallia ja menimme ilman rimoja. Tämä olikin aika haastavaa, mutta kyllähän siellä tuli onnistumisiakin. Mukava päivä meinasi saada ikävän lopun, sillä lenkillä oltiin Nallin kanssa talloa kyyn päälle. Keskityin ihastelemaan meidän ryhmälenkin koiria ja huomasin sahalaidan vasta ihan meidän jaloissa. Onneksi kohtelias kyy väisti meitä eikä tullut lääkärireissua!

Nalli Virpi Kosken koulutuksessa, parhaat palat




Kiitos Nallin hoitajille, fyssareille, hierojalle, kouluttajille, treenikavereille ja kuvaajille!:)


 

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Keppikokeiluja


Ollaan edistytty tänä keväänä kivasti Nallin kujakeppien kanssa, mutta viime aikoina edistyminen on vähän takkuillut ja kujan kanssa on tullut peräti takapakkia. Nalli menee keppejä niin vauhdilla, ettei se aina malta hidastaa tarpeeksi vaikeammissa keppiväleissä. Välillä Nalli on mennyt vaikean kohdan hienosti, mutta sitten homma on levinnyt, vaikka loppu olisikin ollut helpompi. Tuntuu, että Nallilla on ollut liian paljon epäonnistumisia ja se kääntyy helposti katsomaan, että menikö taas pieleen. Päätin testata vähän muita keppimenetelmiä kuin kujaa. 2x2-keppejä ollaan aiemmin tehtykin, mutta nyt testasin ihan vain kokeilumielellä myös verkkokeppejä, sillä ajattelin, että Nalli voisi saada niistä vähän ideaa pujotteluun.


Kujakepit 7.6.2016

Tarharyhmän treenit 12.6.2016, kujakeppikohta alkaa kohdasta 1.32. Huom: onnistunut rengas!

Kujakepit 17.6.2016


Verkkokeppitreeniä


Nalli hoksasi verkkokepit nopeasti. Se ei mennyt paniikkiin, vaikka juoksikin verkon keskellä. Muutaman kerran se törmäsi verkkoon, mutta kun tajusin itse liikkua ja kannustaa sitä eteenpäin, Nalli teki jo muutaman toiston jälkeen hienon suorituksen. Verkkokepit jäivät kuitenkin tältä erää tähän, mutta hyvä tietää, että Nalli ei verkoista hämäänny.

Verkkokepit 7.6.2016


2x2-keppitreeniä


2x2-kepeistä innostuimme Nallin kanssa molemmat! Kun treenasimme niitä viimeksi, kaksi porttia olivat vielä melko kaukana toisistaan. Koska olemme edenneet kujia niin pitkälle, pistin nyt suoraan portit lähekkäin ja vielä melko suoriksi. Palkan sai annettua heti vaikean kohdan jälkeen ja Nalli oli fiiliksissä. Se jopa juoksi lelun kanssa porttien välin itsekseen. Viimeisissä treeneissä Nalli oli tosin niin innostunut palkkaajan pallosta, ettei meinannut malttaa keskittyä keppeihin, mutta lopulta niissäkin saatiin onnistunut suoritus. Näissä treeneissä harjoiteltiin lähinnä keppien kaventamista. Jatkossa otetaan mukaan enemmän kulmia ja lisätään kolmas portti. Toivo heräsi, että kyllä ne kepit vielä valmistuvat!

2x2-kepit 17.6.2016

2x2-kepit 22.6.2016

2x2-kepit 23.6.2016


2x2-kepit 22.6.2016


2x2-kepit 22.6.2016


Kiitti avusta Alma, Kati, Sanna, Henna ja Satu! Marjolle kiitos hyvistä treeneistä! :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Juoksukontaktikurssin aloitus

Viime viikkoina on ollut niin paljon tekemistä, ettei ole blogin pariin ehtinyt! Ollaan mökkeilty, talkoiltu, matkustettu, treenailtu sekä aloitettu juoksukontaktikurssi. Nyt kun on vapaa hetki koneen ääressä, täytyykin siis heti päivittää kuulumisia. Tiskit saavat odottaa ;)

Elektroninen juoksari!


Pääsimme Nallin kanssa HSKH:n kautta Satu Siltasen juoksukontaktikurssille. Kurssi kestää elokuuhun saakka ja siihen kuuluu 10 lähiopetuskerran lisäksi verkko-opetusta sekä paljon opetusmateriaalia. Lähdin Nallin kanssa kurssille opettamaan turvallista juoksu-A:ta. Olin alunperin ajatellut opettaa sen boxilla ja treenannutkin sitä vähän, mutta kun kuulin kurssista, olin oitis valmis vaihtamaan boxin elektroniseen kosketusalustaan. Olen lykännyt A:n treenaamista, sillä puomissa ja kepeissä on ollut treenattavaa. Lisäksi olen myös toivonut apua A:n treenaamiseen, sillä olen vähän pelännyt millaisia vaarallisia loikkia sieltä voisi tulla. Kurssia on nyt takana kolmen treenin verran ja olen tosi tyytyväinen, että lähdettiin sille mukaan!

Käytämme kurssilla Sadulta saatua elektronista kosketusalustaa, joka piippaa kun koira osuu siihen. Se toimii naksun tavoin eli äänen kuultuaan koira tietää onnistuneensa ja ohjaaja osaa palkata onnistuneesta suorituksesta. Lisäksi hankimme kontaktialueen kokoisen mustan eteismaton, jonka keskelle elektroninen alusta asetetaan. Aluksi laitoimme koirat vain juoksemaan alustan yli namikipolta toiselle. Nalli yritti alkuun tehdä alustalle 2on2offia, joten kannustin sitä eteenpäin meidän vapautuskäskyllä mene mene. Melko nopeasti Nalli ymmärsi juonen. Vähitellen pidensimme namikuppien etäisyyttä. Tässä treenissä apupalkkaaja oli välttämätön, sillä koiralle ei saanut antaa vinkkejä omalla liikkeellä ja namikin oli tarkoitus pistää kuppiin silloin kun koira juoksi toiseen suuntaan. Ihan aluksi tosin autoin vähän kädellä, mutta jätin sen sitten pois. Aluksi palkkasimme vain siitä, että koira juoksi kupilta toiselle alustojen yli, mutta sitten tiukensimme kriteeriä ja aloimme palkkaamaan vain jos tassu osui elektroniselle alustalle ja kuului piippaus. Viime treeneissä Nalli juoksi alussa pari kertaa elektronisen alustan yli, mutta hyppäsi sen jälkeen jopa näytösomaisesti alustan päälle :)

Kun kuppitreeni sujui tarpeeksi hyvin, otimme avuksi apuputken, joka oli Ikeasta ostettu lasten leikkitunneli. Tunnelista juostiin kontaktille ja siitä namikipolle. Seuraava vaihe tulee olemaan juoksu kontaktilta putkeen ja sitten palkalle. Tunneli auttaa koiraa sekä saamaan vauhtia ja suuntaa eteenpäin että helpottamaan palkkaamista, sillä palkan voi heittää kun koira on putkessa. Leikkitunneli on parempi vaihtoehto etenkin toisessa vaiheessa, sillä emme halua että koira hakeutuu aina aitoon ansaputkeen kontaktin jälkeen.

Olen käyttänyt kannustukseen mene-käskyä, mutta viime treeneissä totesimme että koira osaa jo mennä alustalle ilman sitäkin ja lopuksi jätin sen hetkeksi poiskin. Haluan vaihtaa käskyn omaksi A-käskyksi, jota olen pohtinut jo varmaan vuoden! Kiipee-käsky on jo puomilla. Se on musta ihan paras käsky, sillä sitä voi venyttää ja sillä voi kannustaa koiraa hyvin läpi esteen. Olin miettinyt vaihtoehtoja yli yli, go go ja kovaa kovaa, mutta ne ei tuntuneet tarpeeksi helpoilta. Päätin kysyä neuvoa fb-kavereilta ja sain monia hyviä ehdotuksia kuten ylös, lujaa, kulkee, juoksee ja Aa sekä lisäksi kaksiosaisia käskyjä kuten Aa go go. Näitä makusteltuani ja toisteltuani pähkäsin että otan yksiosaisen käskyn ja keksin, että sehän voisikin olla nopee nopee. Se tuntui viimein tarpeeksi helpolta sanoa. Kiitti kaikille ehdotuksista! :) 

Kurssi on ollut huippuhauska! Treenit on ollut Nallin kanssa kivoja, sillä se on tottunut tarjoamaan sinnikkäästi uusia juttuja. Läksyt ja kotitehtävät tosin painaa päälle, mutta tuntuu että jo viikottaisissa treeneissä on edistytty kivasti. Sadulta saa paljon erinomaisia vinkkejä palkkaukseeen, vireen hallintaan sekä operanttiin kouluttamiseen yleensäkin. Kiitos Sadulle hyvistä neuvoista, Lauralle avusta sekä apuvälineiden lainasta ja koko treeniryhmälle huippuhauskoista treeneistä! :) Alla pätkiä treeneistä.

Tokat juoksaritreenit 27.5. Palkka mattoon osumisesta.


Kolmannet juoksaritreenit 3.6. Palkka elektroniseen kontaktiin osumisesta. Nalli kääntyy välillä muhun päin, sillä haluaa mieluummin namin sijaan lelun. Ollaan kuitenkin haluttu pitää virettä aluksi matalammalla ja palkata namilla. Joko täytyy jättää lelut kokonaan pois treeneistä tai sitten vaan vähitellen kokeilla lelupalkkaa.

 

Omatoimista hyppytekniikkaa


Ollaan päästy hirveän huonosti tekemään Nallin kanssa hyppytekniikkaa omatoimisesti. Nalli on aiemmin yrittänyt karkailla lelulle, mutta Ullan treeneissä ollaan saatu se apupalkkaajan avulla kuriin ja nyt treeni sujuu viimein yksinkin, jee! Ja nyt siis otin viimein itseäni niskasta kiinni ja kävin tekemässä omatoimitreenin Ojangossa 19.5. Treenit tuntuivat sujuvan ihan kivasti. Osaan edelleen katsoa tekniikkaa melko huonosti, mutta ainakaan ei tullut mitään hirveitä pelle- tai tuplahyppyjä. Jotta päästään nostamaan rimoja näitä omatoimitreenejä pitäisi nyt vaan tehdä aina vuoroviikoilla kun Ullan treenejä ei ole.

Hyppytekniikkatreenit 19.5.

 
Aurinkoiset aamutreenit Ojangossa saavat hymyn huulille ;)

 

Etenemistä, keppejä ja rengasta Tarharyhmän treeneissä


Sunnuntaina 29.5. treenailtiin Tarharyhmän treeneissä ihanassa ilmassa. Nalli irtosi hienosti ja teki upean keppisuorituksen. Renkaan kanssa oli kuitenkin isoja ongelmia. Ollaan treenattu sitä melko vähän ja silloinkin lähinnä tarjoamalla helpoista kulmista. Omaa liikettä ja vaikeampia kulmia pitäisi nyt ottaa mukaan. Videota katsomalla vasta tajusin, miten vaikea renkaalle menokulma olikaan! Koira joutui ihan väärälle linjalle ja veteli sitten renkaasta läpi miten sattui. Lopulta saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia, jee! Kiitti Marjo koutsauksesta ja Alma sekä Asko kuvauksesta! :)

Tarharyhmän treenin parhaat palat 29.5.


Koko Tarharyhmän treeni 29.5.

 

Russeleiden agikoulutuksessa


Tänään 5.6. osallistuimme Nallin kanssa russeliyhdistyksen agilitykoulutukseen Rengossa. Kouluttajana oli salamannopea russeliohjaaja Pasi Partanen. Saimme treeneistä monta hyvää neuvoa takataskuun. Moneen kohtaan pystyi lisäämään rohkeampaa ohjausta ja jättää turhat varmistelut pois. Lopputreenissä piti ehtiä ennen koiraa maaliin ja se olikin haastavaa, mutta onnistuin lopulta nipin napin! Nalli teki koko treenin upeaa työtä. Treenien jälkeen saimme vielä juoksutekniikkakoulutusta. Se oli ihan superhauskaa ja hyödyllistä. Kiitos Pasille hyvistä treeneistä ja Päikille kuvauksesta ja kyydistä! Kiva reissu :)

Treenin parhaat palat 5.6.


Koko treeni 5.6.
Riku Mäkelän ottamia kuvia juoksutekniikkatreeneistä :)
IMG_5067
IMG_5034
IMG_5252

maanantai 16. toukokuuta 2016

Amelie junioriohjaksissa

Jolanda 12v ja Amelie 10v treeneissä


Ameliella oli keskiviikkona 11.5. huippupäivä, sillä 10-vuotias ikinuori seniorikoira pääsi harrastamaan agilitya 12-vuotiaan junioriohjaajan Jolandan kanssa! Jolanda ei ollut aiemmin nähnyt agilitya edes videolta, joten olin hämmästynyt, miten upeasti hän ohjasi agilitya heti ekalla kerralla! Selvästi luontainen lahjakkuus! Aluksi Ameliella meni hetki tajuta, että mä olin radalla tosiaan vain koutsaamassa. Lisäksi radalle lentäneet herkut hieman häiritsivät keskittymistä. Mutta kun ohjaajan ja koutsin roolit olivat selvillä, niin homma rupesi sujumaan! Ja loppuun harjoiteltiin vähän valssiakin. Vautsivau, hyvä Jolanda ja Amelie! :)

Tässä treenin parhaat palat


Ulkokauden aloitus

Tiistaina 10.5. käytiin treenaamassa Nallin keppejä ekaa kertaa ulkona. Eka keppierä meni upeasti, mutta tokalla kerralla kokeiltiin vaikeuttaa kujaa entisestään. Nyt kuja oli jo tosi kapea ja siinä Nallilla tuli virhe, jota se ei myöskään kyennyt korjaamaan. Vaikka sitten helpotettiin kujaa, Nallin keskittyminen herpaantui ja meni hetki ennenkuin taas saatiin taas onnistunut suoritus. Kiitos taas kerran Almalle, Narrille ja Staralle hyvästä treeni- ja lenkkiseurasta! :)

Keppitreeni


Perjantaina 13.5. oli ekat tarharyhmän treenit. Treenit oli huippuhauskat, sillä saatiin vaan kaahata rataa hyvällä mielellä ilman paineita kaarroksista ym. Laitoimme radalle kujakepit, tällä kertaa helpon leveänä. Se olikin hyvä veto, sillä kepeille syöksyttiin putkelta ja jouduin juoksemaan rohkeasti eteenpäin ja lähettämään kepeille kaukaa edestä. Tajusin, että sitä on tullut treenattua vähän jos ollenkaan! Mutta sujui lopulta hienosti ja Nalli tsemppasi muutenkin hyvin, vaikka oli koko päivän riekkunut maalla. Kiitos Marjo kivoista treeneistä! :)

Nalli ei jaksanut päivän päätteeksi edes petiinsä kömpiä!


Kevätretkiä


Kevät on tullut ryminällä ja ollaan pyritty käymään mahdollisimman usein nauttimassa vihreydestä ja katselemassa lintuja. Tässä vähän kevätkuvia :)

Malva ja Nalli kevätretkellä

Nalli Hakalan lintutornissa

Nalli ja Viikin lehmät
Nalli ja käenkaalit

tiistai 3. toukokuuta 2016

Keppitreenit, ratatreenit, missitreenit ja Kouvolassa fyssarilla

Pikkuparsonilla on taas pitänyt kiirettä. Torstaina oli keppitreenit, lauantaina ratatreenit, maanantaina missitreenit ja tänään matka Kouvolaan Patricia-fyssarin luokse.

Kompurointia kepeillä

Torstaina 28.4. kävimme vapaatreenaamassa keppejä. Vaikka treeneihin mahtuikin paljon kompurointia, siitä sai myös ajatuksia, mitä pitää treenata. Luulin, että aloitimme sopivasta kujan leveydestä, mutta se olikin vauhtiin ja kierroksiin nähden liian vaikea. Lopulta keppejä piti helpottaa tosi paljon, jotta Nalli onnistui korkeassa vireessä. Tuntuu, että Nallin virettä olisi pitänyt laskea esim. namittamalla sitä aluksi ja epäonnistumisen jälkeen pitää pieni rauhoittumistauko. Kova vauhti ja ohjaajan liike sekä sijainti (ja käskytys?) häiritsivät ehkä suoritusta. Onneksi treeneistä löytyi lopulta myös hyviä suorituksia. Kiitos Almalle ja Narrille treeneistä! :)

Video keppitreeneistä

Supermöllien ratatreeni

Lauantaina 30.4. osallistuimme Jade Erkon vetämään supermöllien ratatreeniin Racinel Areenalla. Oli tosi kivaa päästä juoksemaan halliin isoa rataa. Alussa piti ehtiä ohjaamaan hypyt huolella ja kipittämään sitten putkisuoraa. Ensin testasin myöhästynyttä persjättöä, jolla ehti kuitenkin pinkomaan niin että sai ohjattua koiran toiseenkin suoraan putkeen. Myöhemmissä kohdissa oli pientä huolimattomuutta ohjauksissa. Tokalla kierroksilla sain alun toimimaan paremmin, mutten ehtinyt ohjaamaan valssin jälkeen putkisuoran toista putkea. Seuraavat kohdat meni kivasti, tosin loppusuoran kanssa oli ongelmia. Saatiin lopulta sekin tehtyä hyvin, kunhan vain keskityin ja liikuin johdonmukaisesti eteenpäin. Kiitos Jade kivoista treeneistä ja Sari kuvauksesta! :)

Eka veto

Toka veto


Missitreenit

Maanantaina 2.4. kävimme treenaamassa Nallin kanssa misseilyä aurinkoisessa Ojangossa. Nallille oli kohtalaisen haastavaa liikkua sivistyneesti näyttelyhihnan päässä, kun viereisellä kentällä pilkotti agilityesteitä ;) Lopulta saatiin kuitenkin käveltyä ihan mallikkaasti. Saatiin taas hyviä vinkkejä seisomistreeniin ja Nalli seisoi häntä heiluen. Oikeaa jalkojen asentoa on kyllä vaikea arvioida. Pöytä on ollut Nallille vaikein kohta, mutta siinä seisominen ei tuottanut ongelmia. Tosin Nalli seisoi mieluummin toisella reunalla kuin tuomari, mutta seisoipa kuitenkin eikä yrittänyt häipyä pöydältä. Hampaita sai katsoa kuten ennenkin. Kiitti Reetalle treeneistä ja Marille vinkeistä! :)
Missipönötyksen jälkeen käytiin tekemässä nopeasti muutama puomin 2on2off-kontakti matalalla puomilla. Nalli oli revetä riemusta kun pääsi viimein agilityesteiden ääreen. Nalli hyppäsi mun treenitaskua kohti niin että kompastui puomiin ja lensi maahan niskalleen ikävässä asennossa. Onneksi ei käynyt pahemmin. Jatkossa täytyy rauhoittaa puomille meno paremmin. Onneksi seuraavana päivänä olikin sopivasti varattu fyssarin aika Patricialle!

Patrician luona Kouvolassa

Tiistaina 3.4. lähdimme Kouvolaan fyssari Patricia Hirnin luokse. Tsekkasimme jumppatilanteen. Olemme edellisen käynnin jälkeen jumpanneet lähes päivittäin. Mielestäni olimme edistyneet hyvin, mutta jumpan ohjauksissa oli hiomista. Kakkuvuoan päällä pyöriessä ohjaajan käsi piti olla ylempänä ja tasapainotyynytreenissä pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei Nalli pääse siirtämään takajalkojaan. Jatkossa jumppaamme vain joka toinen päivä ja jätämme kakkuvuokatreenin pois. Tilalle tulee enemmän ristikkäisnostoja ja tyynytreeniin istumisen lisäksi myös makuullemeno.
Nallin selkä oli hyvässä kunnossa. Kaula- ja rintarangan ylimenokohta oli kuitenkin jäykkä ja arka, mikä johtui varmasti eilisestä tällistä. Kävipä hyvä tuuri, että jumin sai heti avattua! Nyt sitten vaan rentoja lepopäiviä ennen treeneihin palaamista. Kiitos taas Patricialle hauskasta hoitokerrasta ja Martsulle & Ilelle kivasta reissusta!

Nalli lepäilee fyssarin hoidon jälkeen

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Edistystä hyppytekniikassa, muistutusta liikehäiriöstä

Rimat nousevat!


Torstaina 21.4. hyppytekniikkatreenit sujuivat erittäin hyvin. Nalli malttoi keskittyä ja teki hyvin töitä. Ensimmäistä kertaa päästiin nostamaan rimoja 27.5 cm. Edelleen on toki parannettavaa mm. pään asennossa. Kiitos Ulla treeneistä ja ryhmäläisille palkkauksesta! :)

Hyppytekniikkatreenit (normaali + hidastettu)


Rauhaa keppien sisäänmenoon


Perjantaina 22.4. pääsimme Marjon treeneihin tuuraamaan. Treenit oli hyvät, sillä eteen tuli monta juttua, joita meidän pitäis treenata. Oikeastaan kaikki liittyi jollain tavalla ohjaajan liikkeen merkitykseen. Tuli todettua, että emme osaa vielä takaaleikkausta ja ettei Nalli vielä kestä ohjaajan liikettä renkaalla. Toki rengas oli poikkeuksellisen vaikea, sillä sinne mentiin putkelta, jonka jälkeen Nalli hakee helpommin ohjaajaa. Lisäksi tuli lyötyä päätä seinään, kun en meinannut millään pystyä rauhoittamaan omaa liikettä keppien sisäänmenon ajaksi. Mutta tuntuu, että nyt se ehkä jäi mieleen. Kiitos Marjo treeneistä ja Ani kuvauksesta! :)

Koko treeni

Parhaat palat

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Japanilaisen helppous ja lähetyksen vaikeus


Tiistaina 19.4. olimme Nallin kanssa Iina Asunnan treeneissä. Treeni oli tosi hyödyllinen, sillä siihen kuului mm. meille haastavia sivuttaishyppyjä. Yllättäen sivuttaishypyt sujuivatkin aika kivasti. Oikeastaan Nalli suoriutui kaikesta erinomaisesti ja mokuilut menivät mun piikkiin.  Tuntuu, että kun en ole enää treenannut tai kisannut Amelien kanssa, mun ohjaus on ruostunut. Nallin kanssa ollaan kuitenkin treenattu lähinnä vain melko lyhyitä ja helppoja pätkiä. Nallin kanssa mun pitäisi nyt löytää kultainen keskitie, jossa ohjaan esteet tarkasti, mutten varmistele. Siinä missä Amelie antaa anteeksi epäselvät lähetykset ja huitovat kädet, Nalli rankaisee niistä heti. Nalli kuitenkin lukee jo rataa sen verran kivasti, että voisin ruveta ohjaamaan vähän rennommin ja luottaa linjoihin kuitenkaan hätäilemättä.

Alkuun pohdin ensin pakkovalssia, mutta rataantutustumisessa puhuimme, että seuraavaan hyppyyn ehtiminen voi olla sillä haastavaa. Päätinkin sitten kokeilla alkuun japanilaista, vaikken oo sitä muistaakseni Nallin kanssa ikinä tehnyt. Epäilin, ettei se onnistu, mutta mitä vielä! Nallihan luki ohjauksen erinomaisesti! Pitääkin ruveta rohkeasti käyttämään japskia, sillä se on musta ihanan vauhdikas ohjaus kunhan sen vain saisi itselleen selkäytimeen.

Putken ja okserin jälkeen tuli meille haastava osuus, jossa takaakierrosta piti lähettää seuraavalle esteelle niin että pääsisi itse hyvin liikkeelle. Tuntui, että joko lähetys jäi puolitiehen tai sitten jäin esteelle jumiin niin etten päässyt ajoissa tekemään persjättöä seuraaville esteille. Ongelmana oli myös rytmitys takaakierron jälkeen, sillä lähdin liian ajoissa liikkeelle. Se onkin musta yksi rytmityksen vaikein asia kun pitäisi malttaa odottaa koiraa, jottei olisi liian aikaisin seuraavassa paikassa. Saatiin onneksi pilkottua kohtaa niin että saatiin onnistumisia. Ja tuntui, että idea meni jakeluun: lähetys tarpeeksi kaukaa, selvällä isolla askeleella, jolla sitten nopea voimakas ponnistus toiseen suuntaan.

Kyllä Nalli Naperon kanssa on makee treenata! Kiitti Iina & Emppu treeneistä! :)

Tässä koko treeni

Ja tässä parhaat palat

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kujan juoksua ja epäilyttävä näätä

Aamuiset keppitreenit


Käytiin Alman & Narrin kanssa treenaamassa keppejä torstaina 14.4. Nalli meni hienosti, mutta omat lähetykset todella tökkivät. Joko huidoin kädellä liikaa tai sitten lähetys jäi vajaaksi. Meinattiin jumittaa täysin umpikulman virheisiin ja Nallillekin tuli epävarmuutta. Onneksi treenit on videolla niin näkee selvästi, mistä virheet johtuvat. Mutta kunhan vain sisäänmeno onnistuu, kuja voi olla jo tosi kapeana! Tavoitteena on tietenkin opettaa niin hyvät kepit, ettei sitä häiritse mun kököt lähetykset ;) Kiitos Almalle treeniseurasta ja avusta! :)

Tässä osa sähläyksestä ja parhaat palat

 

Avokulmaa Tarharyhmän treeneissä


Päästiin heti seuraavana päivänä treenaamaan keppejä uudelleen Tarharyhmän treeneissä perjantaina 15.4. Hieman pelotti, että jäikö Nallille epävarmuutta eilisistä keppitreeneistä. Pelko oli kuitenkin turha ja Nalli meni kepit hyvällä itsevarmuudella vaikeasta avokulmasta suoraan putkesta. Siinä missä kepit sujuivat nyt erinomaisesti, jumitettiinkin sitten takaakierto-persjättökohtaan. Kohdassa ei olisi tarvinnut tehdä moista ohjausta, mutta halusin testata sitä silti. No tulipa siten testattua... Etukäteen mietin, että helpotetaan sitten Iinan neuvojen mukaan esteen kulmaa, jos ohjaus ei onnistu, mutta sitten unohdin esteen siirtämisen ja jäin vaan jankkaamaan. Varsinkin videolta katsottuna näyttää melko urpolta. Onneksi Nalli ei tainnut olla jankkauksesta moksiskaan ja kohtaan sai mukaan myös kontaktilla pysymistä. Kiitos Aulikille kuvaamisesta ja Marjolle & tarhislaisille kivoista treeneistä!

Koko treeni

Treenin parhaat palat


Linturetki ja epäilyttävä näätä


Viikonloppuna pidettiinkin sitten huilia agista. Lauantaina 16.4. käytiin linturetkellä Viikissä. Lintutornit olivat Nallin mielestä pelottavan korkeita, mutta onneksi sinne tupsahteli mukavia rapsuttajia. Nalli on siitä mainio lintukoira, että se havannoi lentäviä siivekkäitä päätä käännellen ja olen varma, että joku päivä juuri Nalli löytää meille sen suuren harvinaisuuden ;)

Nalli havainnoi, kurkiaura ylävasemmalla

Kävimme kavereiden luona kahvitauolla ja siellä Nalli kohtasi täytetyn näädän. Lattialla näädälle heilutettiin vain häntää, mutta kun se nostettiin takaisin kirjahyllylle pieni parson ei meinannut pysyä nahoissaan ja rupesi pitämään kauheaa mekkalaa! Ja olihan näätä melko epäilyttävä ;)

Kahvitauolla Nalli kohtasi hyvin epäilyttävän näädän!

Sunnuntaina olisi tehnyt vielä mieli lähteä epistelemään, mutta päätimme ladata pattereita tulevaa viikkoa varten, jolloin on useammat treenit.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Reenii ja kevätfiilistä

Iinan treeneissä


Tiistaina 5.4. päästiin pitkästä aikaa Iina Asunnan koutsattavaksi. Kivaa oli niin koiralla kuin ohjaajallakin! Hankaluuksia tuotti alkuradan takaakiertokohta, jossa töpeksin ja onnistuin huitomaan koiran takana olevaan putkeen. Esteen kulmaa helpottamalla saatiin sitten kohta kuitenkin toimimaan. Nalli irtosi upeasti eteenpäin, mutta tuli kuitenkin myös ohjauksiin. Pyörityksiä pitäisi muistaa treenata, sillä oon käyttänyt niitä niin vähän, että ovat ihan ruosteessa. Kiitos Iinalle hyödyllisistä ja positiivisista treeneistä :)

Iinan treenit 5.4.2016

 

Hyppytekniikkaa


Torstaina 7.4. oltiin Nallin kanssa Ullan hyppytekniikkatreeneissä. Aluksi tuli muutamia saalistusloikkia lelulle kahden hypyn yli, mutta muuten sujui ihan kivasti. Ollaan menty valtavasti eteenpäin siinä, että nykyään saan vietyä Nallin näppärästi lähtöön lelun avulla eikä se yleensä enää karkaa palkalle. Tässä on ollut suuri apu apupalkkaajilla, jotka ovat auttaneet palkkauksessa ja vahtineet lelua. Kiitos kaikille! Nyt aikaa riittää paremmin itse treeniin kun ei tartte pelleillä karkuiitan kanssa. Aiemmin hyppytekniikka on ollut hyvää 15 cm rimoilla, mutta nyt jo 20 cm rimat olivat melko hyvällä mallilla. Jotta päästäisiin eteenpäin pitäisi ehtiä vapaatreenaamaan hyppytekniikkaa aina vuoroviikoilla.

Hyppytekniikkatreenit 7.4.2016
Kiitos Ullalle treeneistä ja Jaijalle palkkausavusta! :)

Kevätpäiviä mökillä


Viime viikkoina ollaan oltu useaan kertaan tyttöjen kanssa mökillä rentoutumassa ja nauttimassa kevätauringosta. Tässä yksi video ja muutamia kuvia reissuilta.

Riemumaakarointia jäällä

Jäällä on nastaa!

Kaksintaistelu

Uupuneet ulkoilijat omilla tyynyillään
Molemmat koirat ovat innokkaita saunojia ja ryysivät ylälauteille

perjantai 8. huhtikuuta 2016

2x2-keppiluento

Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut pitkä tovi ja kirjoitettavaa on kertynyt! Aloitan tekstillä Leena Inkilän 17.3. pitämästä luennosta, jossa käytiin läpi keppien opettamista 2x2-tekniikalla. Luennolla saatuja oppeja voi hyödyntää myös, vaikka treenaa keppejä jollain muulla tekniikalla kuten kujalla. 2x2-tekniikka on mulle tuttu, mutta menin luennolle vahvistamaan tietojani aiheesta ja hakemaan idiksiä keppitreeneihin. Olemme Nallin kanssa treenanneet keppejä sekä kujalla että 2x2-kepeillä. Aloitimme jo aikoja sitten kujakepeillä, mutta halusin 2x2-keppitreeniä kujan rinnalle sisäänmenotreeniä varten, sillä Nallilla oli kujakepeillä vire niin korkealla.

Tarvikkeet

Ostin Susan Garrettin 2x2-keppien treenivideon, joka on ollut tosi hyödyllinen, vaikka ollaankin hyödynnetty lähinnä sen alkuosaa. 2x2-keppejä voi hankkia valmiina kahden kepin portteina tai sitten voi käyttää yksittäisiä maahan työnnettäviä keppejä, jotka me saatiin lainaan.

Idea

2x2-keppien ideana on opettaa koiralle kepit lisäämällä keppien määrää vähitellen. Aluksi treeneissä on yksi portti eli kaksi keppiä. Koira opettelee keppien sisäänmenon tarjoamalla. Kun koira osaa itsenäisesti hakeutua portista kaikista kulmista, mukaan otetaan toinen portti ja sitten kolmas portti jne. Samaan tapaan kuin kujakepeissä, portteja kavennetaan vähitellen. Eli oikeastaan on kyse ns. minikujakeppitreenistä :)

Edut

 2x2-keppien hyvä puoli on se, että koira oppii hakemaan keppien sisäänmenon tarjoamisen kautta itsevarmasti ja eikä 2x2-keppitreeni rasita koiran kroppaa niin paljon kuin esimerkiksi keppien treenaaminen ohjureiden avulla. Kaikki liikkeet ja häiriöt voi opetella jo kätevästi neljällä kepillä.

Ennen aloittamista

Vaikka kujakepit rasittavatkin koiran kroppaa vähemmän, treeni olisi hyvä aloittaa aikaisintaan noin vuoden ikäisellä koiralla. Ennen keppitreeniä pohjatyönä tulisi olla (1) tarjoamisen, (2) itsehillinnän sekä (3) kehonhallinnan treenausta. Ennen keppitreenien aloitusta olisi myös hyvä käyttää koira fyssarin tarkastuksessa. Näin voidaan varmistaa, että koira on valmis aloittamaan keppitreenit eikä sillä ole jumia, jonka myötä se kompensoisi liikkeitään ja opettelisi pujottelemaan väärällä tekniikalla.

Palkkaus

Tärkeintä heti aluksi 2x2-keppitreeneissä (kuten kujakeppitreeneissäkin) on se, että koira menee kepeille täysiä. Sen pitää olla tosi kivaa ja näin ollen myös palkan pitää olla super. Palkan tulisi lentää maata pitkin suoraan eteenpäin niin ettei koira ehdi katsoa ohjaajaa. Näin koiran katse pysyy eteen ja pää alhaalla. Jos palkka lentää korkealle tai koira katsoo ohjaajaan, se oppii pujottelemaan pää pystyssä tai se jää riippuvaiseksi ohjaajasta ja jättää helpommin kepit kesken. Keppitreeneissä onkin mun mielestä aina parasta olla apupalkkaaja, jotta palkka lentää oikeaan aikaan sekä oikeaan suuntaan ja vain onnistuneesta suorituksesta. Tärkeää 2x2-keppien opettelussa on palkkauslinja. Palkkauslinja pysyy koko treenin samana ja ainoastaan keppien sijaintia vaihdetaan. Leena vinkkasi, että aluksi ruoka voi olla hyvä palkka ja me aloitettiin myös sillä, vaikka lelu on mieluisampi. Ruuan avulla toistoja sai tehtyä helposti peräkkäin eikä vire noussut liikaa.

Vire ja virheet

Vireen tulisi olla sopiva niin että koira on innokas, mutta keskittyy tehtävään. Treenit kannattaa pitää lyhyinä ja tarvittaessa on aina hyvä pitää tauko vireen korjaamiseksi. Siirtymät toistojen välillä tulisi olla sujuvia niin ettei koira ehdi sooloilla. Tämä on ollut meille tosi vaikea juttu, sillä Nalli ehtii usein tehdä vaikka mitä kun itse vasta mietin, että mitä seuraavaksi. 2x2-treeneissä onnistuneiden suoritusten osuus olisi hyvä olla noin 80%. Treeniä pitää kuitenkin vaikeuttaa niin, että koira tekee välillä virheitäkin, sillä näin se oppii. Jos koira on kuitenkin tehnyt kaksi virhettä peräkkäin, se ei ole tajunnut tehtävää ja sitä tulisi helpottaa. 

Eka portti eli kaksi keppiä

Jo kahden kepin eli ensimmäisen portin kanssa on hyvä tehdä erilaisia lähestymiskulmia. Tässä vaiheessa treeniä voi tehdä missä vain, jopa olkkarissa (jos avustaja pitää irtokeppejä pystyssä)! Meillä Nallin kanssa ekan portin treeni sujui hyvin, sillä se oli tottunut tarjoamaan asioita ja aiempi kujakeppitreeni luultavasti auttoi asiaa. Tässä viime syksyltä meidän 2x2-treenejä mökillä yhdellä portilla, joka ei kuitenkaan sujunut ihan priimasti. Vaikeuksia tuotti löytää kohtaa, johon kepit sai upotettua maahan. Trampoliini häiritsi treeniä ja Nalli rupesi tarjoamaan sen tolppia. Lisäksi palkkauksessa tuli paljon virheitä, sillä koira ehti kääntyä ja katsoa ohjaajaa. Ja välillä tuli palkattua vääristäkin suorituksista. Eikä toi palkkauslinjakaan taida pysyä ihan saman treenin aikana!



Toinen portti eli neljä keppiä

Toisen portin lisääminen tuotti ongelmia, sillä Nalli lähti helposti tekemään suoraan toista porttia, jos palkka oli tullut välillä sieltä. Välillä palkkasin kyllä ekan portin jälkeen, mutta se ei auttanut ongelmaan. Yksissä treeneissä sain kuitenkin vinkin takaperinketjuttamisesta, mikä toimi hyvin! Eli ensin palkka pelkästä tokasta ja sitten pelkästä ekasta portista. Tästä Leenakin puhui. Kahden portin kanssa olisi hyvä treenata yksi kerrallaan (1) kaikki kulmat, (2) ohjaajan liike- ja etäisyyshäiriö, (3) kepeille meno hypyiltä tai putken kautta sekä (4) takaaleikkaus kepeille. Tässä vaiheessa treeniin tulisi ottaa mukaan myös  (1) vedätys, (2) paikallaan seisominen, (3) persjättö sekä (4) päällejuoksu. Nämä voi siis toki treenata myös kujakepeillä.

6-12 keppiä

Kun kahden portin kanssa pujottelu sujuu hyvin (ja kaikki ylläolevat asiat on tietenkin opeteltu), voi siirtyä kolmeen porttiin eli kuuteen keppiin. Kuten kujissakin, tässä vaiheessa voi aluksi pitää alun ja lopun tai jomman kumman hieman auki. Kuuden kepin jälkeen siirrytäänkin sitten suoraan 12 keppiin, mutta niin että kuuden kepin sarjat ovat aluksi erillään. Ensimmäiseksi palkan voi heittää niin että koira suorittaa vain tokan keppisetin, sitten niin että koira tekee vain ekan keppisetin ja sitten niin että koira tekee molemmat keppisetit. Tässä vaiheessa koiran tulee löytää pujottelurythmi ja vauhti. Näin ollen aluksi 12 kepin treeni kannattaa pitää aluksi helppona ja vasta kun koira on löytänyt rytmin, ottaa mukaan kulmat ym. vaikeutukset. Keppitreeniä voi aina tarvittaessa helpottaa vähentämällä portteja tai avaamalla portteja. Tässä vaiheessa myös kujakepit tukevat hyvin 2x2-keppitreeniä.

Tällä hetkellä treenaamme lähinnä kujakepeillä, jotka ovat jo melko kapeat. Saatan kuitenkin palata välillä 2x2-treeniin tekemällä minikujan ja treenaamalla häiriöitä ja lähetyksiä. Toisaalta Nallilla on niin hyvä imu kepeille, että voin luultavasti tehdä näitä treenejä myös kujakepeillä.

Kiitos Leenalle erinomaisesta ja innostavasta luennosta! :)

torstai 17. maaliskuuta 2016

Nalli Nappula 2 vee!

Nalli täyttää tänään 17.3.2016 kaksi vuotta! Uskomatonta, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Onnea myös Hupi-veljelle! Synttäreiden kunniaksi aamulla syötiin kakkua ja käytiin treenaamassa keppejä.

Nalli Nappula jo 2 vuotta!

Synttärikakku maistui


Keppitreeneihin lisättiin lähetyksiä putken kautta sekä ohjaajan liikettä. Nalli keskittyi tänään tosi hienosti!

Nallin keppitreeni 17.3.2016

Tytöt pääsivät myös kirmaaman auringon paisteessa hangelle ihanien shelttipoikien Narrin ja Staran kanssa. Kiitos Alma & co. treeniseurasta! :)

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kauheesti kaikkee!

Viimein ehdin taas päivittämään Nallin kipityksiä. Edellisen päivityksen jälkeen on mm. ehditty treenata keppejä ja hyppyjä sekä ostaa linnunpönttöjä. Lyhyt juttu myös historian ensimmäisestä agilitypaneelista.

Kepitkepitkepit


Keppitreeneissä on menty jo muutamalla kujakeppitreenillä valtavasti eteenpäin. Nyt Nalli tekee jo hieman pientä pujotteluliikettä. Käytiin 3.3.2016 vapaatreenaamassa keppejä Alman ja Narrin kanssa ja olin mielettömän tyytyväinen treeneihin. Aluksi Nalli tippui kujalta pois, mutta hiffasi sitten jujun ja selviytyi hienosti, jopa vähän sivulta lähettäen, jee!

Keppitreenit 3.3.2016


Heti seuraavana päivänä 4.3.2016 treenattiin Nallin kanssa keppejä uudelleen Tarharyhmän treeneissä. Jos edellisen päivän treeni oli super niin tämä treeni oli katastrofi. Nallin kierrokset olivat ihan kaakossa eikä mistään tullut mitään. Lyhyesti sanottuna Nalli kävi niin kuumana, ettei pystynyt suoriutumaan sille melko helpoistakaan keppitreeneistä. Yritimme ottaa vähän kulmia mukaan, mutta Nalli juoksi kepeille miten sattuu. Virheen jälkeen näppärä pikkuparson karkasi putkeen ja kävi sitten hakemassa itsenäisesti suoran kulman kepeille onnistuen sitten. Siinähän on toki paljon positiivista, mutta nämä itsenäiset suoritukset oli pakko jättää palkkaamatta, jotta karkailu saadaan kuriin :/ Videota editoidessa rupesi ihan korvia kuumottamaan, kun katsoi meidän sekoilua! Tän siitä saa kun opettaa koiralleen asioita tarjoamalla ja hetsaa vielä päälle. No, aina ei voi olla supertreenit! Ja kyllähän sieltä sai kuitenkin editoitua myös onnistuneita suorituksia :) Tarkoitus oli editoida myös sekoiluvideo, mutta multa loppui puhti kesken...

Keppitreenit 4.3.2016

Treeneistä jäi takataskuun:
- Valmistaudu koiran kanssa huolella omaan vuoroon, etenkin jos koira on joutunut odottamaan vuoroaan ja keräämään kierroksia.
- Tee ryhmätreeneissä hieman helpompaa tehtävää kuin omatoimitreeneissä, jossa koira on rauhallisempi.
- Vähennä hetsausta. Oon lähettänyt usein Nallin kepeille hetsaamalla eli pitämällä sitä kiinni ja innostamalla sitä. Hetsausta ei lienee enää tarvita vaan nyt tulisi keskittyä hallittuun lähtöön niin ettei Nalli karkaile kepeille mistä sattuu :)
- Helpota sisäänmenoa ja panosta kulmiin ja lähetyksiin. Nalli on jo hiffannut pujottelun, muttei aina malta keskittyä sisäänmenossa. Eli alkuosaa auki, mutta loppukepit voi pitää jo melko kapealla.

Kiitos Marjolle treeneistä ja Almalle videoinnista ja avusta!


Agilitypaneeli


Sunnuntaina 6.3.2016 järjestettiin Suomen ensimmäinen agilitypaneeli Helsingin Seudun Kennelpiirin toimesta. Paneelin puheenjohtajana oli Seppo Savikko ja panelisteina olivat Iida Vakkuri, Ville Liukka, Jenna Caloander, Kim Kurkinen sekä Sanna Lehtonen.

Kokemus oli todella hauska! Panelistit olivat rentoja ja vähän väliä sai nauraa vedet silmissä. Kiva, että paneelissa oli näin rento tunnelma eikä aiheesta väännetty turhan tiukkapipoisesti. Alkuosassa ei otettu kysymyksiä tai kommentteja, mutta muutamaan kertaan kyllä kysyttiin gallup-tyylisesti yleisön mielipidettä ja tämän vuoksi keskustelu varmasti soljuikin niin mukavasti eteenpäin. Nyt panelistit olivat kaikki huippukisaajia, joilla on ollut kokemusta Suomen edustamisesta kansainvälisissä arvokisoissa. Niin kuin jälkikäteen palautteessa puhuttiinkin, tulevissa paneeleissa olisi mielenkiintoista kuulla myös esim. fyssaria sekä eri tason harrastajia. 

Agilitypaneelin tuotto meni agilityn nuorisotoiminnan hyväksi. Järjestelyt oli hoidettu hienosti ja mulle napsahti yksi ennakkokysymysten kesken arvotuista backontrack-alustoista, jesh! Kiitos järjestäjille! Toivottavasti saadaan jatkossakin paljon nuoria lajin pariin, sillä sieltä saadaan myös niitä uusia huippuja!

Paneelin voi katso kokonaisuudessaan täältä:


Historian ensimmäiset agipanelistit

Hyppytekniikkaa


Torstaina 10.3.2016 päästiin pitkästä aikaa treenaamaan Nallin kanssa hyppytekniikkaa. Hyppääminen sujui ihan kivasti ja kehitystä on tapahtunut jumppatreenin myötä. Muutama karkaus lähdöstä, mutta onneksi etupalkka ehdittiin napata pois. Rimakorkeutta ei edelleenkään voi nostaa. Lisäksi Nalli tarvitsee vielä jonkin verran ponnistusetäisyyttä, sillä kun se laitetaan ponnistamaan läheltä, sillä se ei ota kunnollista tukea etujaloillaan. Hypyt olivat aika hupaisia, harmi kun kamerasta loppui kesken kaiken muisti. Kiitos Ullalle treeneistä ja Jaijalle palkkausavusta!

Nalli hyppytekniikkatreeneissä 10.3.2016

 

Pönttöostoksilla


Kävimme Nallin kanssa 11.3.2016 Lintuvarusteen Kevätpäivillä pönttöostoksilla. Osallistuimme Miljoona linnunpönttöä-kampanjaan kahdella uuttukyyhkyn ja yhdellä puukiipijän pöntöllä. Olimme myös fanittamassa paikalla ollutta The Arctic Redpolls -joukkuetta, tuttavallisemmin Turpoja. Turpot lähtevät ainoana joukkueena Suomesta suureen Champions of the flyway -lintukisaan Israeliin, jossa kerätään varoja muuttolintujen suojeluun. Tänä vuonna rahat menevät lintujen suojeluun Kreikassa, jossa tapetaan yhä laittomasti miljoonia muuttolintuja.

Pöntöissä oli valinnan varaa!

Nalli ja puukiipijän pönttö