torstai 25. helmikuuta 2016

Supermölli treenaa ja kisaa

Tarharyhmän treeneissä


Perjantaina 19.2. päästiin pitkästä aikaa tekemään vähän pientä rataa Marjon treeneissä mikä oli suorastaan ihanaa! Tehtiin treeni pienissä pätkissä, sillä jouduttiin vielä jättämään kontakteja ja kepit välistä. Puomin 2on2off saatiin kyllä yhdistettyä mukaan kuten myös matala keinu, mikä oli tosi positiivista! Treeniin sisältyi irtoamista sekä vähän kääntymistäkin. Irtoaminen suorilla sujui erinomaisesti eikä muurikaan tuottanut ongelmia. Mun pyynnöstä mukana oli myös vähän sivuirtoamista putken jälkeen, mikä on ollut meille haastavaa, sillä putken jälkeen Nalli juoksee usein mun luokse. Positiivisena juttuna oli myös Nallin tiukka kääntyminen. Sellaisella ohjauksella, jolla Amelie hyppäisi melko pitkälle, Nalli kääntyy näpsäkästi pienellä kaarroksella. Tätä on toki myös harjoiteltu Panun opissa, mutta Nalli tuntuu myös kääntyvän aika kivasti luontaisestikin. Oman ohjauksen suhteen täytyy muistaa vähän hillitä jatkossa noita käsiä, miten ne tuntuvatkaan nousevan yläilmoihin...

Treenien parhaat palat


Kaikki videolla olevat treenipätkät


Kiitti Marjolle kivoista treeneistä ja Ainoleenalle sekä Niinalle kuvauksesta! :)

Supermöllikisoissa JAU:n uudella hallilla


Pohdin pitkään, että lähdetäänkö heti treenien jälkeisenä päivänä supermöllikisoihin. Kisainto kuitenkin voitti ja lähdimme kisaamaan lauantaina 20.2. JAU:n uudelle hallille Sipooseen. Navigaattori yritti heti alkuun eksyttää meidät ihan väärälle puolelle motaria, mutta löysimme ajoissa perille. Parkkipaikkoja oli hyvin niukasti, mutta onneksi superit olivat heti ekana ja saimme kivasti auton parkkiin. Ympäristöstä löytyi tosi kivat lenkkimaastot. Myöhemmin aamupäivistä reiteille oli tosin aika ahdasta mennä kun kaikki ryysivät samoilla poluilla hallin edessä. Kevään tullen ja hallin ympäristön valmistuessa homma varmasti helpottuu. Halli oli musta tosi kiva, valoisa ja pohja kivan tuntuinen. Fiilis oli mukava ja hallissa raikasi Antti Tuisku :) Ilmoittautuminen sujui hyvin eikä tuloksiakaan tarttenut odotella. Supermöllien rata oli ihanan helppo. Ainut supereille vaikea kohta oli loppusuora, jossa olisi pitänyt irrota viimeiselle hypylle putken jälkeen kun ohjaaja oli usein perässä.

Ensimmäisellä radalla Nalli teki heti bravuurinsa eli karkasti remmeistään tekemään parit esteet, mistä hylly. Tästä pitää päästä eroon :/ Muuten meni ihan kivasti, tosin yritin saada etumatkaa vaikealle loppusuoralle enkä ohjannut kunnolla toka vikaan putkeen. Ja niinkuin uumoilinkin, Nalli ei meinannut irrota vikalle hypylle vaan kääntyi putken jälkeen hakemaan mua. Näin kävi monelle muullekin. Meille loppu olisi ollut helpompi, jos siinä olisi ollut pelkkiä hyppyjä. Mutta tällaista kohtaa täytyy siis treenata.

Rata1: HYL


Tokalla radalla estin alkukarkailut. Loppusuoran ongelmia olisi voinut yrittää välttää esim. vaihtamalla puolta, mutta yritin vain uudelleen samalla lailla kuin ekalla kerralla ilman vippaskonsteja. Taas tuli pientä pyörähdystä, mutta sain sitten takaaleikattua vikankin hypyn mukaan. Pienestä pyörähdyksestä huolimatta pingottiin toiselle sijalle ja saatiin hienot Hussen palkinnot, jee! :)

Rata2: Nolla ja 2. sija


Kiitos Sarille kuvaamisesta! :)

Palkinnoksi saatiin lötköfrisbee ja herkkuja. Supermölli ei ehtinyt poseeraamaan :)

Jäähkälenkillä onnistuin sitten nyrjäyttämään nilkkani metsässä kuoppaan. Ensiavuksi toimi koirankakkapussi täyteen lunta ja pussi kenkään. Sen verran pahasti nivelsiteet vaurioitui, että nyt ei sitten hetkeen kipitelläkään agilityradalla ja supermölli saa tyytyä estetreeniin. Onneksi liikkuminen sujuu jo hyvin ilmalastan avulla eli kyllä tästä vielä päästään ennen pitkään taas kaahaamaan!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

10-vuotias ja pikkumissi

Työkiireiden vuoksi en ole ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan blogiin, vaikka niinkin tärkeä asia on tapahtunut kuin Amelien 10-vuotissyntymäpäivät!


Amelie 10 vuotta


Amelie täytti 5.2.2016 kokonaiset 10 vuotta! En voi uskoa, että 10 vuotta on mennyt näin nopeasti! Amelie vietti syntymäpäiviään juhlien sekä aamulla kotona kakun kera että myöhemmin illalla mummolassa. Olen tosi tyytyväinen, että Amelie on edelleenkin niin hyväkuntoinen. Ainut vanhenemisen merkki on muutamien valkoisten karvojen ilmaantuminen naaman ruskealle alueelle. Nämä vaaleat karvat alkoivat ilmaantua, kun Nalli saapui taloon. Ehkä harmaantuminen johtunee siis osittain rasittavasta nuorisosta ;) Ja silloin tällöin olemme olleet huomaavinamme, että Ameliesta olisi tullut hieman itsepäisempi. Se tietää jo oikeutensa ja sen miten palvelusväkeä tulee ojentaa.

Onnea myös Amelien sisaruksille! Toivottavasti muutkin ovat yhä hyvässä kunnossa.

Aamuinen kakku koostui peurasta, perunasta sekä kanakynttilöistä.


Amelie juhlimassa illalla mummolassa.

Pikkumissi treenaa


Kun olen ollut viime viikkoina työmatkoilla, Nalli on viettänyt paljon aikaa kotona toisen palvelijan kanssa. Nalli tuijoittaa usein ikkunasta ulos, jos joku puuttuu laumasta ja on riipaisevaa saada tällaisia kuvia kun on reissussa.

Odottavan aika on pitkä.

Tänään Nalli pääsi kuitenkin viimein treeneihin Ojankoon. Mutta pieni parson taisi hieman tyrmistyä, sillä vaikka astuimmekin agilityhalliin, kentällä ei ollut yhtään estettä! Kyseessä olikin missitreenit!

Ollaan treenattu Nallin kanssa misseilyä jo joskus aiemmin, mutta seisomisen kanssa on ollut ongelmia, kun Nalli on tarjonnut kaikkia temppuja. Viime aikoina Nalli onkin ollut Satu-handlerin osaavissa käsissä. Viime näyttelyssä Nallia kuitenkin jännitti niin paljon, että käytöksestä tuli miinusta. Pöytä+tuomari pelotti ja Nalli lähti vetämään vain pois kehästä. Vaikka näyttelykoiraa Nallista ei varmaan tulekaan, haluaisin saada sille näyttelytuloksen, johon käytös ei ole pahemmin vaikuttanut. Niinpä suuntasimme treenaamaan missinä oloa HSKH:n näyttelytreeneihin.

Aluksi Nalli yritti jatkuvasti tehdä tuttuja temppuja. Se meni lähtöasentoon mun jalkojen väliin, istui, makasi, peruutti jne. Melko pian sain kuitenkin muistutettua näppärää neitiä seisomisesta. On ollut tarkoitus opettaa Nalli seisomaan itsenäisesti, mutta kun seison itse niin Nalli istuu. Sen verran paljon on treenattu istumista kun itse seison. Näin ollen aluksi laskeuduin alas ja seisotin Nallia niin että pidin herkkua sen edessä. Se sujui ihan kivasti, sillä Nalli on oppinut odottamaan namiin lupaa. Sain myös vinkin, että remmiä voi pitää sivussa ja vetää siitä tarvittaessa ja sitten taas löysentää. Remmin avulla voi estää sen että koira on etukenossa. Lopputreeneissä Nalli oli tainnut hiffata seisomisen jo niin hyvin, että pystyin jo itse seisomaan. Jesh, kiva fiilis! Toki jalan asennoissa jne. on varmasti hiottavaa, mutta hyvä alku! Pöytätreeni meni yllättävän kivasti eikä Nalli nojaillut pahemmin sivulle. Myös kävely sujui ihan hyvin, vaikka rääpäleremmin käyttö aiheutti välillä hämmennystä meille molemmille. Kävelyä on itse asiassa tullut treenattua lähes päivittäin lenkillä, kun ollaan harjoiteltu ravia ja hidasta kävelyä. Ja parasta missitreeneissä oli, että Nallin häntä heilui! Kaikki mihin liittyy jotain tehtävää on Nallista nastaa.

Nyt pitäis vain päästä mätsäreihin leikkimissikisoihin. Harmillisesti HSKH:n järkkäämä mätsäri menee agilitypaneelin kanssa päällekkäin, joten se jäänee itseltä väliin. Nallihan voisi toki mennä treenaamaan :)