keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kevään kuulumisia

Tämän siitä saa, kun ei päivitä blogiaan hetkeen. Tässä tuleekin nyt sitten melkoinen maratonpäivitys! Nalli on edellisen päivityksen jälkeen ollut kuvauksissa sekä treenannut niin lähtöjä, hyppytekniikkaa, juoksareita kuin pysäreitäkin. Ja fyssarillakin ollaan käyty peräti kahteen otteeseen. Kaikesta juttua, kiitos ja anteeks! :D

Mallina Porvoossa

 

Perjantaina 12.4. menimme Dogifyn kuvaukseen Porvooseen. Päivällä satoi vettä, mutta onneksi saimme illaksi auringonpaistetta. Aluksi vähän jännitti pitää Nallia vapaana, mutta Porvoossa oli keväisenä iltana melko rauhallista. Paikallaan olo oli Nallille yllättävän vaikeaa, mutta lopulta se tajusi, mikä homman idea oikein oli. Kuvista ehkä näkee, että se keskittyy mallin tehtävään vakavasti ;) Alla mun lempparikuvat, kaikki kuvat löytyvät täältä. Kiitos Saara Kattainen kivasta kuvaussessiosta ja ihanista kuvista sekä Jarkolle avusta!

 


Lähtötreeniä

 

Sairasloman jälkeen ollaan aloitettu treenailu lähtöharjoituksilla, mikä on ollut tosi hyödyllinen juttu Nallille. Tässä treenissä oli kameran vieressä putki ja olin ihan äimän käkenä, ettei Nalli karannut sinne kertaakaan humputtelemaan. Kerrassaan mahtavaa! Ei haittaa, vaikka peppu nousikin välillä maasta, sillä Nalli selkeästi ajatteli ja keskittyi treeniin. Kiitos Soile hyvistä treeneistä!

Lähtötreeniä 4.4.


2x2-kepit


Edelliset keppitreenit oli heinäkuussa. Viime keväänä kujakepit oli jo melko hyvässä vaiheessa, mutta kun mentiin ulos niin tuli takapakkia, ehkäpä liian korkean vireen vuoksi. Kun ohjaajalla tai Nallilla oli liikaa vauhtia, tuli liikaa epäonnistumisia. Kesällä päätettiin siirtyä takaisin 2x2-keppeihin. Ne oltiin jätetty aiemmin pois, sillä Nalli haki niin hanakasti suoraan tokaan keppiväliin.

Treeneissä 18.4. palauteltiin 2x2-keppejä mieleen ja tsekattiin että missä mennään. Treenit meni musta kivasti, mutta välillä tuli vahingossa vaikeutettua sekä liikettä että keppejä ja vähän oli ohjaajan treenisuunnitelmat hukassa. Keppien kanssa ollaan treenattu niin että Nalli on saanut usein hakea kepeille vapaasti tai niin että siitä on pidetty kiinni. Nyt yritin ottaa hallitumpaa lähtöä, mutta kävikin niin että Nalli karkaili ja teki tietenkin välillä just silloin onnistuneen suorituksen. Myöhemmin toisissa keppitreeneissä oli taas ongelmia kun Nalli haki tokaan keppiväliin. Hyviäkin onnistumisia toki oli. Kiitti Soilelle avusta ja vinkeistä!

2x2-kepit 18.4.



Hyppytekniikka

Muutaman kerran ollaan käyty hyppytekniikassa. Tilanne näytti sairasloman jälkeen hyvältä, toki meidän pitää taas aloittaa helpoista harjoituksista. Treeneihin mahtui jättiloikkia ja pellehyppyjä, mutta myös paljon hyvää työtä. Onneksi ehdittiin muutamiin treeneihin sairasloman jälkeen ennenkuin treenit loppuivat. Nyt jatkamme kesän ajan omatoimitreeneillä. Kiitos Ulla koutsauksesta sekä ohjeista ja treenikavereille avusta!

Hyppytekniikka 6.4.

Hyppytekniikka 4.5.



A:n juoksukontakti

 

Oltiin Nallin kanssa toisissa juoksaritreeneissä tauon jälkeen. Viime kerralla piippausalusta oli ekaa kertaa maton alla. Aiemmin alusta on ollut maton päällä, jolloin se on ollut helpompi nähdä. Viime kerralla maton alla oli kaksi alustaa vierekkäin, nyt vain yksi alusta. Lisäksi testasimme ekaa kertaa meillä lainassa olevaa namiautomaattia treeneissä. Nalli teki upeaa työtä ja namiautomaattikin kelpasi, jee! Treeneistä jäi tosi iloinen mieli. Kiitti Lauralle, Virvelle ja Tuijalle avusta ja Lauralle kuvauksesta!

Juoksaritreeni 28.4. eka veto

Juoksaritreeni 28.4. toka veto

 

Puomin pysäytyskontakti


Puomin 2on2off näytti olevan tauon jäljiltä hukassa. Ekoissa treeneissä Nalli tarjosi väärää paikkaa puomilla ja outoa asentoa. Myös ohjaajalla meinasi olla käskytys ja kriteerit hukassa. Myöhemmin käytiin vapaatreenaamassa ja homma tuntuikin pelittävän paljon paremmin, jee! Tästä on hyvä lähteä rakentamaan puomia valmiiksi. Tarkoituksena on tehdä paljon häiriötreeniä ja ohjauksia jo pelkällä alastulolla. Kiitos Soilelle koutsauksesta ja treeniohjeista!


Puomitreeniä tauon jäljiltä 2.5. Homma hieman hukassa


Puomitreeniä 8.5. muistuttelua paikasta


Puomitreeniä 9.5. Liikehäiriötä mukaan

Kyl mä osaan!


Fyssaria ja hierontaa


Viime päivityksen jälkeen ollaan ehditty käydä peräti kaksi kertaa Patrician vastaanotolla! Alunperin ei ollut tarkoitus käydä näin tiuhaan, mutta ekan kerran jälkeen Nalli kävi heti samana iltana pieni onnettomuus. Nalli lensi fleksissä kaaressa kivitasanteelle. Seurailin tilannetta ja näytti, että välillä Nallin selkä oli köyryssä ja välillä se katsoi lenkillä jalkaansa. Koirahieroja Henna Lundenius hoiti Nallia ja löysi jumeja takajaloista sekä lavasta, mitä ei olisi pitänyt olla kun oltiin vasta pari viikkoa sitten käyty Patricialla. Meille kävi tuuri, sillä saatiin ihmeen kaupalla Patricialta peruutusaika ja käytiin tänään tsekissä. Onneksi kävimme, sillä koira oli sekä vinossa että jumissa. Nyt on kuitenkin koira taas kunnossa ja haluaisin pukea sen nyt kuplamuoviin! Kiitos Hennalle ja Patricialle Nallin hoidosta! Nyt jäämmekin sitten parin viikon agilitytauolle, mikä tekeekin varmasti ihan hyvää Nallille. Toivon mukaan pääsemme palaamaan toukokuun lopussa treeneihin ehjinä ja innokkaina.

Kyllä nyt kelpaa haukotella!
 




maanantai 3. huhtikuuta 2017

Juoksaritreeniä


Perjantaina 31.3. oltiin pitkästä aikaa treenaamassa juoksukontakteja Satu Siltasen johdolla. Edellisen kerran ollaan treenattu juoksareita viime kesänä eli taukoa on ollut! Silloin päästiin vaiheeseen, jolloin alusta oli tarkoitus siirtää A:lle. Nyt kuitenkin aloitimme treenauksen lähtötasolta eli maasta namikipoilla. A:lle ei olisi menemistä muutenkaan, sillä se on vielä turhan rankka Nallille.

Treeni lähti sujumaan oikein kivasti ja Nalli muisti treenin idean. Intoa riitti välillä vähän liikaakin, mikä johti kontaktialustan yli loikkimiseksi, mutta pienen tauon jälkeen saatiinkin sitten 100% osumat. Koska vire oli niin hyvä niin voidaan jatkaa nameilla ja ilman putkea sekä lelupalkkaa. Kesällä treenattiin putken kanssa, mutta se nosti kierroksia vähän liikaakin, sillä Nalli keskittyi niin paljon putkeen syöksymiseen. Putki on kätevä erityisesti, jos palkkaa lelulla. Mutta pysymme siis namissa ja jätämme putken sivuun, mikä tuntui ihan helpottavalta. Pyrimme pyytämään treeneihin aina apupalkkaajan tai sitten pitää hommata namiautomaatti. 

Olipas kyllä mukavat treenit! Kiitos Sadulle koutsauksesta ja treenikavereille avusta, tavaroiden lainasta ja herkuista! :)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Synttärisankarin paluu treenikentille

Treeniä Pihla-parsonin kanssa

Nallin ollessa sairaslomalla olen saanut treenata tiistaisin Pihla-parsonin kanssa. Se on ollut huippua ja tosi opettavaista, sillä Pihla on niin taitava eikä jää kyselemään perään. Näistä treeneistä on jäänyt taskuun paljon ja Nalli luultavasti kiittää tulevaisuudessa, että olen käynyt Pihlan opissa. Kiitos Soile koutsauksesta, Pihlan lainasta ja kuvauksesta! Tässä muutamia treenipätkiä Pihlan kanssa.





Fyssarilla 18.1.

Nallin on siis ollut sairaslomalla lokakuun alusta lähtien pohjelihaksen revähdyksen vuoksi. Edellisellä käynnillä 23.11. fyssarimme Patricia huomasi, että Nallin jalkaan oli tullut uusi revähdys ja kuntoutuminen sai siksi vähän takapakkia. Tämän jälkeen suhtauduin jotenkin pessimistisesti kuntoutumiseen ja varoin vähän liikaakin liikunnan nostamista. Huolestuin kun Nalli istui kesken jumpan ja ajattelin, että se johtui jalan kivuista. Kävi kuitenkin ilmi, että Nalli keskeytti jumpan, sillä se oli liian haastava tasapainotyynyn päällä eikä Nalli osannut tehdä liikettä oikein. Pieni hikari ;)
Nalli liikkui suoraan, taipui hyvin molempiin suuntiin ja lähti istumasta liikkeelle molemmilla jaloilla. Vasen lapa ja reidet olivat kireänä, mutta ranka oli kunnossa eikä Nalli reagoinut vaurioituneen kohdan kosketteluun. Mikä helpotus!
Saimme ohjeeksi nostaa määrätietoisemmin liikuntaa ja vapaana oloa. Jumpat jatkuivat samana, mutta toistoja lisättiin.

Fyssarilla 10.3.

Nalli oli ollut viikon malla juuri ennen maaliskuun fyssarireissua, juosten vapaana Amelien kanssa. Vapaana oloa tuli siis lisättyä kerta heitolla melko reilusti ja taas pelotti mennä Patrician vastaanotolle. Nalli liikkui suorassa ja taipui hyvin molempiin suuntiin, mutta astui oikealla takajalalla heikommin ristiin eteen. Istumasta liikkeelle lähtö onnistui edelleen ponnistaen molemmilla takajaloilla symmetrisesti. Nallin oikean lavan lihakset olivat kireinä ja se reagoi vahvasti oikean takajalan reisilihasten ja lonkan koukistajan kosketteluun. Pelästyimme ensin, että Nalli aristi taas vauriokohtaa, mutta onneksi aristuskohta olikin toisaalla, huh! Jotain merkkejä maalla lomailusta on siis jäänyt, mutta onneksi vanha vaiva ei ole palannut. Ranka oli oikein hyvässä kunnossa.
Aivan mahtava uutinen oli, että nyt saamme nostaa liikunnan normaalille tasolle ja aloittaa treenailun! Voi mikä riemu! Treenailu pitää toki aloittaa hitaasti ja varovaisesti. Ensimmäisen kolmen viikon aikana saamme treenata vain melko suoria linjoja ilman tiukkoja käännöksiä. Ei keppejä, pysäytyskontakteja tai rengasta. Juoksukontakti maassa on sallittu. Hyppykorkeudet pidetään aluksi alhaalla ja niitä nostetaan hitaasti. Seuraavan kolmen viikon ajan saamme lisätä yhden tiukan käännöksen per treeni ja aloittaa keppitreenin 2x2 kepeillä, mutta pysäytyskontaktia ei vieläkään. Seuraava fyssari on 19.4. ja sen jälkeen saamme toivottavasti aloittaa myös pysäytyskontaktin treenaamisen. Jumpat tehdään niin kuin ennenkin, mutta määriä lisäämällä ja pienillä vaikeutuksilla.
 
Nalli kuuntelee Patrician treeniohjeita

Lähtötreenit 14.3.

Nalli meinasi pakahtua riemusta, kun pääsi pitkästä aikaa Racinel Areenalle. Meidän tiistaitreenien tavoitteena on ollut keskittyä keppeihin ja pysäytyskontakteihin, mutta nyt emme saaneet vielä tehdä kumpaakaan. Aloitimme treenailun rauhallisesti lähtöharjoituksilla. Tosin kun Nalli pääsi vapaaksi niin se kävi äkkiä tekemässä kerran renkaan, jota se oli nähnyt edellisen koiran treenaavan ;) Muuten Nalli pystyi keskittymään ihmeen hyvin! Olin varma, että se lähtee heti rallattelemaan pitkin kenttää, mutta sehän oli hyvin hallussa. Lisäsimme lähtötreeniin häiriötä omalla liikkeellä ja lelulla. Välillä lelu oli edessä, välillä se lensi eteen ja välillä Nallin luo lähtöön tai lähdön taakse. Nalli teki hyvää työtä, vaikka varasti pari kertaa lelulle, jos näki ettei kukaan ehdi sitä varastaa. Fiksu pieni koira. Etukäteen mietimme, että myös palkkauksessa pitää muistaa suorat linjat, mutta lähtöön palkkauksessa tuli kyllä välillä tiukka käännös paikaltaan. Treenien jälkeen Nalli oli ihan kuollut, vaikka tekikin vain lähtöjä. Kiitos Maria ja Minna treeniavusta ja kuvauksesta!

 

Nalli 3 vee

Perjantaina 17.3. Nalli täytti kolme vuotta! Toisaalta aika tuntuu menneen siivillä, mutta toisaalta kolmeen vuoteen on mahtunut valtavasti iloa ja riemua. Jotakuta voisi ahdistaa, että ei olla vielä lähelläkään kisauran aloittamista, mutta itse olen vain onnellinen, että Nalli on toipunut jalan revähdyksestä. Toki edelleen pitää malttaa treenin ja liikunnan kanssa, jotta uutta revähdystä ei tule, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää taas valoisalta. On aivan mahtavaa päästä treenaamaan tämän pienen parsonin kanssa, jolla on motivaatio kohdillaan!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!


Nalli ja palvelusväki toivottavat kaikille hyvää joulua ja onnellista vuotta 2017! :)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Paranemista ja pakkia



Nallin pohjelihaksen revähdyksestä johtuva sairasloma jatkuu yhä hitain askelin. Olemme käyneet noin kuukauden välein fyssari Patricia Hirnin luona tsekkaamassa tilannetta ja hoitamasssa jumeja. Kuntoutuminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten tulikin takapakkia.

Fyssarilla 17.10.

Nalli oli liikkui hyvin ja taipui molempiin suuntiin. Ponnistus liikkeelle onnistui tasapainoisesti istumasta, muttei makuuasennosta. Näin ollen loukkaantunut oikea takajalka on vielä tervettä vasenta takajalkaa heikompi. Reisilihasten ympärismittojen välillä oli onneksi enää 0.5cm ero (1.5cm edellisellä kerralla). Oikean takajalan lihakset olivat kireät kuten myös vasemmanpuolinen lapa. Revähtänyt pohjelihas ei ollut enää lainkaan arka. Saatiin jumppaohjeet kuntoutukseen: jalkojen ristikkäistä nostelua sekä takaosan vastustusliikkeen treenausta niin että koira nojaa käteen. Liikuntaa tuli lisätä 10min/viikko.

Tammiston Evidensiassa odotti vuoroaan pelottava jättikoira, jolle piti murista ;)

Fyssarilla 23.11.

Nalli liikkui, kääntyi ja ponnisti liikkeelle hyvin. Jumpat olivat menneet eteenpäin ja molempien reisien lihasten ympärysmitta oli nyt yhtä suuri. Tasapainotyynyllä näkyi vielä, ettei loukkaantunut oikea takajalka ollut niin vahva kun terve vasen jalka. Saimme vaikeutusta jumppiin niin että vastustusliike tehdään nyt etujalat korokkeen päällä. Jalkojen ristikkäisnostelu tapahtuu puolestaan etujalat korokkeen päällä ja takajalat tasapainotyynyllä. Nallin ranka oli oikein hyvässä kunnossa, mutta selän lihaksisto oli kireä kuten myös molemmat takajalat. Nalli reagoi voimakkaasti, kun siirryttiin oikean takajalan pohkeeseen. Voi itku, sinne oli tullut sitten uusi revähdys :/ Jotain on siis sattunut, vaikka ollaan pyritty olemaan niin varovaisia. Tämä tarkoittaa nyt siis takapakkia liikunnan määrässä ja sairasloman pitenemistä. Päivän pisimmän lenkin pituus tiputettaan taas puoleen tuntiin. Voi kunpa uusia revähdyksiä ei nyt vaan enää tulisi!

Tavoitteet muuttuvat

Kun sairasloma pitenee edelleen, rupeaa näyttämään siltä, että niin kovasti odotettu talvikausi saattaa jäädä Nallilta kokonaan väliin. Meillä oli tavoitteena, että saisimme talvikaudella viimein loput esteet sekä hyppytekniikan hyvälle mallille. Nyt tavoitteet ovat vaihtuneet siihen, että jalasta tulisi terve ja se kestäisi liikuntaa. Tuntuu vaan hurjalta, että miten ihmeessä arpikudoksen saa kuntoutettua niin hyväksi ja joustavaksi että se kestää lopulta nopeita kiihdytyksiä ja hyppimistä treeneissä. Onneksi ollaan kuitenkin huippufyssarin käsissä, suuri kiitos Patricia!

Treeniä lainaparsonin kanssa

Onni onnettomuudessa olen päässyt treenaamaan aivan mahtavan lainakoiran, Soilen Pihla-parsonin kanssa. Pihla on todella taitava ja sen kanssa on ollut niin hienoa kipittää! Nalli pääseekin sitten tulevaisuudessa helpommalla, kun mua on koulutettu sen sairasloman aikana ;) Tässä pieni pätkä treeneistä. Kiitos Soilelle koutsauksesta sekä kuvauksesta ja Pihlalle kärsivällisyydestä :)

Treeniä Pihlan kanssa 22.11.2016




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Voihan nuljuluu!



Fyssarilla


Vein Nallin fyssari Patricia Hirnin tsekattavaksi 16.9. Käynti jännitti, sillä kuten viimeksi kirjoitin, vaikka Nalli oli käynyt kesän aikana monta kertaa hoidettavana, hyppytekniikassa oli edelleen jotain häikkää. Lisäksi hierojaksi opiskeleva Henna Ikäheimo oli löytänyt Nallilta aristusta oikeasta takajalasta. Toivoin kuitenkin, ettei mitään vakavampaa löytyisi, sillä Nalli on ravannut koko ajan reippaasti. Aluksi tsekattiin ravi, laukka ja liikkeelle lähtö istualtaan ja maasta. Jo liikkeistä Patricia huomasi, ettei koira liikkunut normaalisti. Erityisesti liikkeelle lähtö oli ongelmallista. Ranka oli onneksi hyvässä kunnossa eikä pahempia jumeja löytynyt. Ongelmien syy löytyikin sitten sieltä oikeasta jalasta. Lihaskuntoa tsekatessa kävi ilmi, että oikeassa jalassa oli ympärysmitaltaan 1.5cm vähemmän lihasta kuin vasemmassa, minkä perusteella loukkaantuminen oli tapahtunut jo jonkin aikaa sitten. Nalli osoitti myös selkeästi kipua oikean polven kohdalla. Melko uskomatonta miten pieni urhea terrieri on pistellyt menemään kipeällä polvella :/

Patricia neuvoi meitä menemään ortopedin vastaanotolle tsekkaukseen ja kuvaukseen. Olin valmiina pistämään Nallin pumpuliin ennen ortopedia, mutta saimmekin ohjeeksi päinvastoin liikkua niinkuin ennenkin ja peräti rasittaa koiraa, jotta ortopedin tutkimuksissa löytyisi selkeästi jalan ongelmat. Stressaantuneena mietin, että miten iso ongelma polvessa voisi olla ja löytyisikö kuvista jotain hälyyttävää. Tuntui kauhealta, että Nalli oli kärsinyt vaivasta jo pitkään, mutta onneksi emme olleet treenanneet paljon kesän aikana.

Puomitreeneissä


Olin suunnitellut, että talvikaudella saisimme treenattua kontaktit ja kepit viimein valmiiksi sekä nostettua vähitellen rimoja hyppytekniikassa. Tiesin, että sairaslomaa oli luvassa, mutta ennen ortopedin käyntiä saisimme vielä käydä treeneissä, mikä tuntui luksukselta. Treenasimme 27.9. Soile Lahden treeneissä puomia. Olen pitänyt alastuloa vielä maassa ja treenanneet nopeaa juoksua 2on2offille. Treenikertoja ehti olla kesällä vain muutamia, mutta hyvin puomi lähti sujumaan alun sekoilun jälkeen! Oon helposti hokenut kiipeekiipee-käskyä useaan kertaan, mutta nyt tuli muistutus että yksi käsky riittää. Nalli menikin selvästi paremmin kuin käsky tuli vain kerran. Testasimme miten Nalli reagoi kun puomin jälkeen liitetään mukaan ohjaus esteelle. Ohjaus selkeästi häiritsi suoritusta ja Nalli juoksi välillä ohi 2on2offista. Mukaan lipsahti myös yksi palkka epäonnistuneesta suorituksesta, mikä saattoi tuoda epävarmuutta. Mutta huippukivaa tehdä naperon kaa puomia! Tämä olikin sitten vika treeni pitkään aikaan. Kiitti Soile neuvoista!

Puomitreeniä


Ortopedillä ja kuvauksessa


Pääsimme 29.9. ortopedi Johanna Mäkitaipaleen vastaanotolle. Johanna tsekkasi Nallin päästä varpaisiin ja kaikki oli kunnossa, mutta oikean polven uloimman nuljuluun palpaatiossa Nalli osoitti kipua. Sitten Nalli rauhoitettiin ja kuvattiin röntgenillä. Eläimen rauhoitus on kyllä niin peloittavaa, mutta onneksi kaikki sujui taas hyvin. Lisäksi peloitti, että löytyykö kuvista jotain vakavaa. Onni onnettomuudessa, että Nalli tuli nyt kuvattua samalla kertaa. Mitään hälyyttävää ei onneksi löytynyt! Kaikki oli kunnossa, myöskin viheliäs nuljuluu oli ehjä, hurraa! Oikean jalan lihasmassa näkyi röntgenissä haaleampana kuin vasemman jalan. Ranka oli siisti ja nikamia oikea määrä. Röntgenkuvat ovat kyllä todella hienoja! Nauratti, että miten pieneltä kallo ja isolta sydän näyttivätkään :) Lopulliseksi epäilyksi jäi, että polven koukistajalihaksissa on lihasrevähdys (gastrocnemius-lihas).

Nyt alkoi sitten sairasloma, jonka aikana on tarkoitus parannella oikea polvi kuntoon. Kestosta ei ole vielä varmuutta, mutta luultavasti useampia kuukausia, sillä vamma paranee hitaasti ja uusiutuu helposti. Nalli on nyt pari viikkoa kipulääkitykseltä, jonka jälkeen menemme Patricialle tarkastamaan tilanteen sekä hakemaan kuntoutusohjeita. Siihen asti on luvassa pelkkää kevyttä remmilenkkeilyä. Hyppimistä ja kaikenlaista riekkumista olisi vältettävä. Se onkin melko vaikeaa tämän pomppivan kaaharin kanssa! Nyt kotia on muokattu sellaiseksi, ettei parkour enää onnistu. Sohvat on pinottu päällekkäin ja ihmiset istuvat lattialla tyynyillä. On muuten paljon ergonomisempaa! Huonona puolena on se, ettei Nalli pääse enää sohvan kautta ikkunalaudalle tarkkailemaan katua ja se on purkanut ärtymystään nakertamalla petiään.

Vaikka sairasloma ja agilitytauko harmittaa niin olen äärimmäisen onnellinen, ettei löytynyt mitään vakavampaa ja että Nallin luusto on kunnossa. Nyt sitten vaan yritetään viihdyttää pientä menijää kotona temppujen ym. kera. Peukut pystyssä, että polvi paranee ja kuntouttaminen lähtee hyvin käyntiin!


 
 
 

Takajalat, pienet pimpulat polvien takana nuljuluita.

torstai 15. syyskuuta 2016

Kesän kuulumiset


Huhhuh, kesä meni vauhdilla! Blogikin oli monta kuukautta lomalla, osaako tätä Bloggerin ohjelmaakaan enää käyttää! Yksi syy niin blogin hiljaisuuteen kuin treenin vähäisyyteen on ollut Nallin toilailuiluista johtuneet jumit. Toinen syy on ollut omat kiireet kesän aikana: agilityleirin ja omien häiden järjestäminen sekä työkiireet. Nyt ollaan kuitenkin taas blogin äärellä ja toivottavasti pian myös reippaana agilitykentillä.

Nallin mielestä häähumu pilasi sen kesän agilitymenot ;)


Törmäilyjä ja jumeja


Nalli on kesän aikana törmäillyt ja kaatuillut useampaan kertaan. Näkyviä vammoja ei ole ollut, mutta fyssarit ovat löytäneet jumeja ja hyppytekniikka on paljastanut jäykkyyttä, etupainoisuutta ja lantion vinoutta hypyissä. Ekat törmäilyt olivat alkukesässä agilityssa, kun Nalli törmäsi renkaaseen ja kaatui putkessa. Rengastörmäys oli täysin oma virhe, sillä lelun puuttuessa yritin treenata renkaan tarjoamista namilla ja koira tuijotti vain mun namikättä ja hyppäsi rengasta päin. Putkessa kaatuminen johtui siitä, että Nalli juoksi liian kovassa vauhdissa suoraan putkeen 90 asteen kulmassa ja yritti ottaa mutkaputken tapaan olkapäällä tukea. En edes itse tajunnut tilannetta, mutta treenikaverit näkivät mitä putkessa kävi. Putkijarrulla Nalli sitten pysyi viimein pystyssä. Tämä pisti miettimään että miten usein koirat putkissa kaatuilevatkaan.

Näiden agilitytörmäilyiden jälkeen Nalli on toilaillut myös arjessa. Se on rallatessaan mm. törmännyt parkkeerattuun autoon niin että valjaat hajosivat sekä hypännyt mahalleen terassin reunaan. Pahin tärsky oli kuperkeikka asfalttiin maastoauton takapenkiltä kun Nalli väisti hypätessään Amelieta. Olin kyllä saada tuossa hässäkässä sydänkohtauksen :/

Olemme käyneet kesän aikana kolme kertaa fyssarilla ja Nallista on löytynyt aina useasta paikasta hoidettavaa. Vaikka koira näyttää omaan silmään liikkuvan hyvin, hyppytekniikassa lantio kääntyy edelleen. Kesä on ollut sen verran vauhdikas, että voi olla että uudet toilailut ovat saaneet kropan aina uudelleen jumiin tai sitten alkukesän törmäilyistä johtuvat jumit eivät ole vieläkään parantuneet ja Nalli on jäänyt niitä kompensoimaan. Perjantaina 16.9. pääsemme onneksi pitkästä aikaa Patricia Hirnille tsekkaamaan tilannetta. Hieman jännittää, että miltä tilanne näyttää ja täytyykö syksy aloittaa taukoilemalla.

Jos vain voisin, pukisin Nallin kuplamuoviin! Vähän kyllä hirvittää, että minkälaisia jälkiä tällainen kaahailu jättää ja mietityttää, että miten tällaiset törmäilyt voisi ehkäistä. Yritän rajoittaa koirien riekkumista, jos ympäristö ei ole turvallinen. Amelieta komentamalla yhteistä hurjastelua saakin vähennettyä. Nalli on kuitenkin usein niin fiiliksissä kun pääsee vapaaksi maalla tai mökillä, että vauhti on hurjaa. Se juoksee suu auki, korvat takana ja pylly alhaalla. Kutsumme tätä hyeenakohtaukseksi ton luisun takapään mukaan. Jatkossa täytyy kontrolloida vielä tiukemmin, että minkälaisessa maastossa se saa näitä kohtauksia harrastaa. Täytyy myös kiinnittää huomiota turvallisuuteen autoon mennessä ja sieltä poistuessa, etenkin kun molemmat koira häsäämässä. Lopuksi täytyy vielä varoa, ettei Nalli innostu hyppäämään ylös keppiä/lelua kohti ellei alla ole vain tasaista maata. Toki hyppimistä yritetään välttää aina, mutta sitä ei olla saatu kitkettyä kokonaan pois. Melko vaikeaa olla aina valvomassa tilannetta, mutta täytyy tsempata, jotta koira pysyisi kunnossa...

Juoksaritreenit


Vaikka treenit on jäänyt kesän aikana vähäisiksi, ollaan käyty Nallin kanssa jonkin verran Juoksarikurssin treeneissä harjoittelemassa elektronista alustaa maassa. Jonkin verran aiheutti pulmaa, kun treeniin otettiin mukaan putki, sillä Nalli olisi halunnut syöksyä vain suoraan putkeen :) Käytin aluksi vain vapautuskäskyä kontaktille, mutta ollaan siirtymässä käskyyn "nopeenopee". Seuraavaksi olisi tarkoitus siirtää alusta itse A-esteelle.

Juoksaritreeniä, huomaa pikkuoravien kannustus ;)

HSKH:n agilityleiri


Tänä vuonna HSKH:n agilityleiri pidettiin intensiiviviikonloppuna Ojangossa 23.-24.7.2016. Kouluttajina oli Jouni Orenius, Leena Inkilä sekä Iina Asunta. Lisäksi luennot pitivät Jirka Vierimaa aiheesta Treenikupla sekä Patricia Hirn aiheesta Agilitya harrastavan koiran fyysiset vaatimukset ja lihashuolto. Kiva leiri, hyvät koulutukset ja luennot! Aurinko paistoi kuumasti, mutta välillä pääsi Racinel Areenan viileyteen lepäämään. Koiratkin sai pidettyä viileässä hallissa, mikä oli mahtavaa.

Lauantaina Leena Inkilän treeneissä päästiin tsekkaamaan Nallin keppitilannetta. Aiemmassa kirjoituksessa avasinkin Nallin keppiosaamista ja pulmia. Eniten ongelmia tuntuu olevan kovassa vauhdissa. Kepeillä niinkuin monella muullakin esteellä on tullut panostettua niin paljon itsenäiseen suorittamiseen että ohjaajan liikehäiriö on jäänyt vähiin. Leenan treenit sujuivat kivasti, mutta sieltä saatiin hyvin kaivettua esille meidän heikkouksia kepeillä. Saimme ohjeeksi palata kahdelle portille ja ottaa mukaan niin ohjaajan kuin koirankin vauhtia. 2x2-kepit kannattaa myös ottaa osaksi rataa.

Nalli Leena Inkilän 2x2-keppitreenissä

Sunnuntaina myös Amelie pääsi pitkästä aikaa agikentälle, kun osallistuttiin Iina Asunnan rytmitystreeniin. Taitavan seniorikoiran kanssa oli kyllä kiva juosta! Ennustin, että Amelien kunto loppuu kesken, mutta kyllä se oli ohjaaja, jolta loppui ensin kunto. Testattiin, että Amelielle toimi kaikkein parhaiten yhteislähtö, sillä tällöin alku sujui erinomaisesti ilman komentelua. Enpä ole semmoisia harrastanut vaan mennyt usein pönöttämään mahdollisimman kauas radalle. Yritetään muistaa tämä jatkossa.

Amelie Iina Asunnan treeneissä, paras veto
 

Sunnuntaina osallistuttiin myöhemmin Nallin kanssa Jouni Oreniuksen koulutukseen. Radalla oli monta meille kinkkistä kohtaa. Käytettiin melko paljon aikaa ensin japanilaiseen ja sitten takaakierto-persjättöön. Persjätössä olin koko ajan myöhässä, mutta vasta lopuksi tajusin miten myöhässä olinkaan ja että mun pitää vaan kääntyä aiemmin. No ehkäpä tämä jäi nyt paremmin mieleen.

Nalli Jouni Oreniuksen ratatreenissä

Viikonlopun uuvuttamat leiriläiset

 

Russeleiden koulutus


Osallistuttiin Nallin kanssa Virpi Kosken koulutukseen Lahden Pennalassa 11.9.2016. En halunnut hyppyyttää Nallia ja menimme ilman rimoja. Tämä olikin aika haastavaa, mutta kyllähän siellä tuli onnistumisiakin. Mukava päivä meinasi saada ikävän lopun, sillä lenkillä oltiin Nallin kanssa talloa kyyn päälle. Keskityin ihastelemaan meidän ryhmälenkin koiria ja huomasin sahalaidan vasta ihan meidän jaloissa. Onneksi kohtelias kyy väisti meitä eikä tullut lääkärireissua!

Nalli Virpi Kosken koulutuksessa, parhaat palat




Kiitos Nallin hoitajille, fyssareille, hierojalle, kouluttajille, treenikavereille ja kuvaajille!:)


 

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Keppikokeiluja


Ollaan edistytty tänä keväänä kivasti Nallin kujakeppien kanssa, mutta viime aikoina edistyminen on vähän takkuillut ja kujan kanssa on tullut peräti takapakkia. Nalli menee keppejä niin vauhdilla, ettei se aina malta hidastaa tarpeeksi vaikeammissa keppiväleissä. Välillä Nalli on mennyt vaikean kohdan hienosti, mutta sitten homma on levinnyt, vaikka loppu olisikin ollut helpompi. Tuntuu, että Nallilla on ollut liian paljon epäonnistumisia ja se kääntyy helposti katsomaan, että menikö taas pieleen. Päätin testata vähän muita keppimenetelmiä kuin kujaa. 2x2-keppejä ollaan aiemmin tehtykin, mutta nyt testasin ihan vain kokeilumielellä myös verkkokeppejä, sillä ajattelin, että Nalli voisi saada niistä vähän ideaa pujotteluun.


Kujakepit 7.6.2016

Tarharyhmän treenit 12.6.2016, kujakeppikohta alkaa kohdasta 1.32. Huom: onnistunut rengas!

Kujakepit 17.6.2016


Verkkokeppitreeniä


Nalli hoksasi verkkokepit nopeasti. Se ei mennyt paniikkiin, vaikka juoksikin verkon keskellä. Muutaman kerran se törmäsi verkkoon, mutta kun tajusin itse liikkua ja kannustaa sitä eteenpäin, Nalli teki jo muutaman toiston jälkeen hienon suorituksen. Verkkokepit jäivät kuitenkin tältä erää tähän, mutta hyvä tietää, että Nalli ei verkoista hämäänny.

Verkkokepit 7.6.2016


2x2-keppitreeniä


2x2-kepeistä innostuimme Nallin kanssa molemmat! Kun treenasimme niitä viimeksi, kaksi porttia olivat vielä melko kaukana toisistaan. Koska olemme edenneet kujia niin pitkälle, pistin nyt suoraan portit lähekkäin ja vielä melko suoriksi. Palkan sai annettua heti vaikean kohdan jälkeen ja Nalli oli fiiliksissä. Se jopa juoksi lelun kanssa porttien välin itsekseen. Viimeisissä treeneissä Nalli oli tosin niin innostunut palkkaajan pallosta, ettei meinannut malttaa keskittyä keppeihin, mutta lopulta niissäkin saatiin onnistunut suoritus. Näissä treeneissä harjoiteltiin lähinnä keppien kaventamista. Jatkossa otetaan mukaan enemmän kulmia ja lisätään kolmas portti. Toivo heräsi, että kyllä ne kepit vielä valmistuvat!

2x2-kepit 17.6.2016

2x2-kepit 22.6.2016

2x2-kepit 23.6.2016


2x2-kepit 22.6.2016


2x2-kepit 22.6.2016


Kiitti avusta Alma, Kati, Sanna, Henna ja Satu! Marjolle kiitos hyvistä treeneistä! :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Juoksukontaktikurssin aloitus

Viime viikkoina on ollut niin paljon tekemistä, ettei ole blogin pariin ehtinyt! Ollaan mökkeilty, talkoiltu, matkustettu, treenailtu sekä aloitettu juoksukontaktikurssi. Nyt kun on vapaa hetki koneen ääressä, täytyykin siis heti päivittää kuulumisia. Tiskit saavat odottaa ;)

Elektroninen juoksari!


Pääsimme Nallin kanssa HSKH:n kautta Satu Siltasen juoksukontaktikurssille. Kurssi kestää elokuuhun saakka ja siihen kuuluu 10 lähiopetuskerran lisäksi verkko-opetusta sekä paljon opetusmateriaalia. Lähdin Nallin kanssa kurssille opettamaan turvallista juoksu-A:ta. Olin alunperin ajatellut opettaa sen boxilla ja treenannutkin sitä vähän, mutta kun kuulin kurssista, olin oitis valmis vaihtamaan boxin elektroniseen kosketusalustaan. Olen lykännyt A:n treenaamista, sillä puomissa ja kepeissä on ollut treenattavaa. Lisäksi olen myös toivonut apua A:n treenaamiseen, sillä olen vähän pelännyt millaisia vaarallisia loikkia sieltä voisi tulla. Kurssia on nyt takana kolmen treenin verran ja olen tosi tyytyväinen, että lähdettiin sille mukaan!

Käytämme kurssilla Sadulta saatua elektronista kosketusalustaa, joka piippaa kun koira osuu siihen. Se toimii naksun tavoin eli äänen kuultuaan koira tietää onnistuneensa ja ohjaaja osaa palkata onnistuneesta suorituksesta. Lisäksi hankimme kontaktialueen kokoisen mustan eteismaton, jonka keskelle elektroninen alusta asetetaan. Aluksi laitoimme koirat vain juoksemaan alustan yli namikipolta toiselle. Nalli yritti alkuun tehdä alustalle 2on2offia, joten kannustin sitä eteenpäin meidän vapautuskäskyllä mene mene. Melko nopeasti Nalli ymmärsi juonen. Vähitellen pidensimme namikuppien etäisyyttä. Tässä treenissä apupalkkaaja oli välttämätön, sillä koiralle ei saanut antaa vinkkejä omalla liikkeellä ja namikin oli tarkoitus pistää kuppiin silloin kun koira juoksi toiseen suuntaan. Ihan aluksi tosin autoin vähän kädellä, mutta jätin sen sitten pois. Aluksi palkkasimme vain siitä, että koira juoksi kupilta toiselle alustojen yli, mutta sitten tiukensimme kriteeriä ja aloimme palkkaamaan vain jos tassu osui elektroniselle alustalle ja kuului piippaus. Viime treeneissä Nalli juoksi alussa pari kertaa elektronisen alustan yli, mutta hyppäsi sen jälkeen jopa näytösomaisesti alustan päälle :)

Kun kuppitreeni sujui tarpeeksi hyvin, otimme avuksi apuputken, joka oli Ikeasta ostettu lasten leikkitunneli. Tunnelista juostiin kontaktille ja siitä namikipolle. Seuraava vaihe tulee olemaan juoksu kontaktilta putkeen ja sitten palkalle. Tunneli auttaa koiraa sekä saamaan vauhtia ja suuntaa eteenpäin että helpottamaan palkkaamista, sillä palkan voi heittää kun koira on putkessa. Leikkitunneli on parempi vaihtoehto etenkin toisessa vaiheessa, sillä emme halua että koira hakeutuu aina aitoon ansaputkeen kontaktin jälkeen.

Olen käyttänyt kannustukseen mene-käskyä, mutta viime treeneissä totesimme että koira osaa jo mennä alustalle ilman sitäkin ja lopuksi jätin sen hetkeksi poiskin. Haluan vaihtaa käskyn omaksi A-käskyksi, jota olen pohtinut jo varmaan vuoden! Kiipee-käsky on jo puomilla. Se on musta ihan paras käsky, sillä sitä voi venyttää ja sillä voi kannustaa koiraa hyvin läpi esteen. Olin miettinyt vaihtoehtoja yli yli, go go ja kovaa kovaa, mutta ne ei tuntuneet tarpeeksi helpoilta. Päätin kysyä neuvoa fb-kavereilta ja sain monia hyviä ehdotuksia kuten ylös, lujaa, kulkee, juoksee ja Aa sekä lisäksi kaksiosaisia käskyjä kuten Aa go go. Näitä makusteltuani ja toisteltuani pähkäsin että otan yksiosaisen käskyn ja keksin, että sehän voisikin olla nopee nopee. Se tuntui viimein tarpeeksi helpolta sanoa. Kiitti kaikille ehdotuksista! :) 

Kurssi on ollut huippuhauska! Treenit on ollut Nallin kanssa kivoja, sillä se on tottunut tarjoamaan sinnikkäästi uusia juttuja. Läksyt ja kotitehtävät tosin painaa päälle, mutta tuntuu että jo viikottaisissa treeneissä on edistytty kivasti. Sadulta saa paljon erinomaisia vinkkejä palkkaukseeen, vireen hallintaan sekä operanttiin kouluttamiseen yleensäkin. Kiitos Sadulle hyvistä neuvoista, Lauralle avusta sekä apuvälineiden lainasta ja koko treeniryhmälle huippuhauskoista treeneistä! :) Alla pätkiä treeneistä.

Tokat juoksaritreenit 27.5. Palkka mattoon osumisesta.


Kolmannet juoksaritreenit 3.6. Palkka elektroniseen kontaktiin osumisesta. Nalli kääntyy välillä muhun päin, sillä haluaa mieluummin namin sijaan lelun. Ollaan kuitenkin haluttu pitää virettä aluksi matalammalla ja palkata namilla. Joko täytyy jättää lelut kokonaan pois treeneistä tai sitten vaan vähitellen kokeilla lelupalkkaa.

 

Omatoimista hyppytekniikkaa


Ollaan päästy hirveän huonosti tekemään Nallin kanssa hyppytekniikkaa omatoimisesti. Nalli on aiemmin yrittänyt karkailla lelulle, mutta Ullan treeneissä ollaan saatu se apupalkkaajan avulla kuriin ja nyt treeni sujuu viimein yksinkin, jee! Ja nyt siis otin viimein itseäni niskasta kiinni ja kävin tekemässä omatoimitreenin Ojangossa 19.5. Treenit tuntuivat sujuvan ihan kivasti. Osaan edelleen katsoa tekniikkaa melko huonosti, mutta ainakaan ei tullut mitään hirveitä pelle- tai tuplahyppyjä. Jotta päästään nostamaan rimoja näitä omatoimitreenejä pitäisi nyt vaan tehdä aina vuoroviikoilla kun Ullan treenejä ei ole.

Hyppytekniikkatreenit 19.5.

 
Aurinkoiset aamutreenit Ojangossa saavat hymyn huulille ;)

 

Etenemistä, keppejä ja rengasta Tarharyhmän treeneissä


Sunnuntaina 29.5. treenailtiin Tarharyhmän treeneissä ihanassa ilmassa. Nalli irtosi hienosti ja teki upean keppisuorituksen. Renkaan kanssa oli kuitenkin isoja ongelmia. Ollaan treenattu sitä melko vähän ja silloinkin lähinnä tarjoamalla helpoista kulmista. Omaa liikettä ja vaikeampia kulmia pitäisi nyt ottaa mukaan. Videota katsomalla vasta tajusin, miten vaikea renkaalle menokulma olikaan! Koira joutui ihan väärälle linjalle ja veteli sitten renkaasta läpi miten sattui. Lopulta saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia, jee! Kiitti Marjo koutsauksesta ja Alma sekä Asko kuvauksesta! :)

Tarharyhmän treenin parhaat palat 29.5.


Koko Tarharyhmän treeni 29.5.

 

Russeleiden agikoulutuksessa


Tänään 5.6. osallistuimme Nallin kanssa russeliyhdistyksen agilitykoulutukseen Rengossa. Kouluttajana oli salamannopea russeliohjaaja Pasi Partanen. Saimme treeneistä monta hyvää neuvoa takataskuun. Moneen kohtaan pystyi lisäämään rohkeampaa ohjausta ja jättää turhat varmistelut pois. Lopputreenissä piti ehtiä ennen koiraa maaliin ja se olikin haastavaa, mutta onnistuin lopulta nipin napin! Nalli teki koko treenin upeaa työtä. Treenien jälkeen saimme vielä juoksutekniikkakoulutusta. Se oli ihan superhauskaa ja hyödyllistä. Kiitos Pasille hyvistä treeneistä ja Päikille kuvauksesta ja kyydistä! Kiva reissu :)

Treenin parhaat palat 5.6.


Koko treeni 5.6.
Riku Mäkelän ottamia kuvia juoksutekniikkatreeneistä :)
IMG_5067
IMG_5034
IMG_5252