tiistai 3. toukokuuta 2016

Keppitreenit, ratatreenit, missitreenit ja Kouvolassa fyssarilla

Pikkuparsonilla on taas pitänyt kiirettä. Torstaina oli keppitreenit, lauantaina ratatreenit, maanantaina missitreenit ja tänään matka Kouvolaan Patricia-fyssarin luokse.

Kompurointia kepeillä

Torstaina 28.4. kävimme vapaatreenaamassa keppejä. Vaikka treeneihin mahtuikin paljon kompurointia, siitä sai myös ajatuksia, mitä pitää treenata. Luulin, että aloitimme sopivasta kujan leveydestä, mutta se olikin vauhtiin ja kierroksiin nähden liian vaikea. Lopulta keppejä piti helpottaa tosi paljon, jotta Nalli onnistui korkeassa vireessä. Tuntuu, että Nallin virettä olisi pitänyt laskea esim. namittamalla sitä aluksi ja epäonnistumisen jälkeen pitää pieni rauhoittumistauko. Kova vauhti ja ohjaajan liike sekä sijainti (ja käskytys?) häiritsivät ehkä suoritusta. Onneksi treeneistä löytyi lopulta myös hyviä suorituksia. Kiitos Almalle ja Narrille treeneistä! :)

Video keppitreeneistä

Supermöllien ratatreeni

Lauantaina 30.4. osallistuimme Jade Erkon vetämään supermöllien ratatreeniin Racinel Areenalla. Oli tosi kivaa päästä juoksemaan halliin isoa rataa. Alussa piti ehtiä ohjaamaan hypyt huolella ja kipittämään sitten putkisuoraa. Ensin testasin myöhästynyttä persjättöä, jolla ehti kuitenkin pinkomaan niin että sai ohjattua koiran toiseenkin suoraan putkeen. Myöhemmissä kohdissa oli pientä huolimattomuutta ohjauksissa. Tokalla kierroksilla sain alun toimimaan paremmin, mutten ehtinyt ohjaamaan valssin jälkeen putkisuoran toista putkea. Seuraavat kohdat meni kivasti, tosin loppusuoran kanssa oli ongelmia. Saatiin lopulta sekin tehtyä hyvin, kunhan vain keskityin ja liikuin johdonmukaisesti eteenpäin. Kiitos Jade kivoista treeneistä ja Sari kuvauksesta! :)

Eka veto

Toka veto


Missitreenit

Maanantaina 2.4. kävimme treenaamassa Nallin kanssa misseilyä aurinkoisessa Ojangossa. Nallille oli kohtalaisen haastavaa liikkua sivistyneesti näyttelyhihnan päässä, kun viereisellä kentällä pilkotti agilityesteitä ;) Lopulta saatiin kuitenkin käveltyä ihan mallikkaasti. Saatiin taas hyviä vinkkejä seisomistreeniin ja Nalli seisoi häntä heiluen. Oikeaa jalkojen asentoa on kyllä vaikea arvioida. Pöytä on ollut Nallille vaikein kohta, mutta siinä seisominen ei tuottanut ongelmia. Tosin Nalli seisoi mieluummin toisella reunalla kuin tuomari, mutta seisoipa kuitenkin eikä yrittänyt häipyä pöydältä. Hampaita sai katsoa kuten ennenkin. Kiitti Reetalle treeneistä ja Marille vinkeistä! :)
Missipönötyksen jälkeen käytiin tekemässä nopeasti muutama puomin 2on2off-kontakti matalalla puomilla. Nalli oli revetä riemusta kun pääsi viimein agilityesteiden ääreen. Nalli hyppäsi mun treenitaskua kohti niin että kompastui puomiin ja lensi maahan niskalleen ikävässä asennossa. Onneksi ei käynyt pahemmin. Jatkossa täytyy rauhoittaa puomille meno paremmin. Onneksi seuraavana päivänä olikin sopivasti varattu fyssarin aika Patricialle!

Patrician luona Kouvolassa

Tiistaina 3.4. lähdimme Kouvolaan fyssari Patricia Hirnin luokse. Tsekkasimme jumppatilanteen. Olemme edellisen käynnin jälkeen jumpanneet lähes päivittäin. Mielestäni olimme edistyneet hyvin, mutta jumpan ohjauksissa oli hiomista. Kakkuvuoan päällä pyöriessä ohjaajan käsi piti olla ylempänä ja tasapainotyynytreenissä pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei Nalli pääse siirtämään takajalkojaan. Jatkossa jumppaamme vain joka toinen päivä ja jätämme kakkuvuokatreenin pois. Tilalle tulee enemmän ristikkäisnostoja ja tyynytreeniin istumisen lisäksi myös makuullemeno.
Nallin selkä oli hyvässä kunnossa. Kaula- ja rintarangan ylimenokohta oli kuitenkin jäykkä ja arka, mikä johtui varmasti eilisestä tällistä. Kävipä hyvä tuuri, että jumin sai heti avattua! Nyt sitten vaan rentoja lepopäiviä ennen treeneihin palaamista. Kiitos taas Patricialle hauskasta hoitokerrasta ja Martsulle & Ilelle kivasta reissusta!

Nalli lepäilee fyssarin hoidon jälkeen

2 kommenttia:

  1. Kiitos teille seurasta ja tsemppiä keppitreeneihin. Tollasia "kämmitreenejä" tarvitaan aina välillä. Usko tai älä ne on loppupeleissä ne parhaimmat ja opettavaisimmat treenit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuntuu, ettei sitä välillä muista, että epäonnistumisista oppii niin koira kuin ohjaaja. Kiitti kommentista! :)

      Poista