sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pieni Cuppivoittaja



Tehis Cupin vika osakisa

 

Torstaina 24.9. oli Tehis Cupin vika osakisa. Sää oli sateinen ja Nalli surkeana, mutta kentälle päästessä sade ei enää haitannut :) Tällä kertaa supermölleillä olikin melkoinen kaahausrata pitkine suorineen. Tämäkään rata ei ollut helppo, sillä joko koiran piti irrota hyvin tai sitten ohjaajan piti olla aika nopea suhteessa koiraan. Ekalla radalla meidän matka tyssäsi heti lähtöön, josta Nalli varasti useaan otteeseen. Palautin aina lähtöön ja mietin, että päästäänköhän me ikinä matkaan... Tuli rynnittyä radalle vähän turhan kiireisesti ja lähdön kanssa pitää kyllä tehdä töitä. Rata meni muuten ihan kivasti, mutta pari estettä jäi välistä, kun Nalli juoksi niiden ohi putkeen. Olin tollo katsonut, että tokasta putkesta kolmanteen putkeen on suora linja, mutta eihän se ollut laisinkaan suora! Mutta hieno irtoaminen vikaan putkeen! 

Eka rata (HYL)
 
Toisella radalla tajusinkin sitten ohjata tuon kohdan vähän tarkemmin ja tehtiin nolla!

Toka rata (nolla)
 
Radalla näkyi upeita ja nopeita suorituksia, joten olin kyllä iloisesti yllättynyt, kun voitettiin kisa! Ja kaiken lisäksi tuli sitten myös minien supermöllien Tehis Cupin voitto :)  

Nalli Nappula Supermöllivoittaja

Kovaa juoksivat supermöllit!

Hienoja palkintoja!


Keinu- ja suuntatreeniä

 

Lauantaina 26.9. käytiin vapaatreenaamassa Ojangossa. Aluksi treenattiin keinua, jota ollaan tehty tähän mennessä tosi vähän. Edistyttiin treenissä iso harppaus ja saatiin pohdittua meille hyvä tapa jatkaa treenausta. Oon aloittanut keinutreenin niin, että keinun alkupää on tuettu siivekkeellä ylös ja koira hyppää sivusta alastulolle paukauttaen keinun maahan. Tässä treenissä Nalli kuitenkin hyppäsi helposti ohariksi, jos keinua yhtään nosti normaaliin asentoon. Nyt siirryimme tekemään treeniä niin, että laskimme säädettävän keinun ihan alas ja vein Nallin hihnassa keinun läpi alastulolle ja palkkasin siihen, sitten vapautuskäskystä lelulle. Tämä sujui hyvin eikä Nallia pelottanut heiluva keinu, toisin kuin joskus aikaisemmin. Lopuksi kokeiltiin niin, että Nalli sai itse hakeutua kontaktille puolivälistä ja sehän oli selkeesti jo hoksannut homman! Tällä treenillä jatketaan ja välillä juoksutetaan päästä. Hihnasta luovutaan kun suoritusvarmuutta tulee. Keinutreenistä jäi huippufiilinki!

Rakensimme pienen suuntatreeniradan. Tämän kaltaista tehtiin jo aikaisemmin suuntakäskykurssilla ja olimme saaneet treenin kotiläksyksi. Liitimme radan loppuun myös putken lisähaasteeksi. Meille riitti kyllä radassa haastetta muutenkin! Treenasimme pienissä osissa ja takaaleikkaukset suuntakäskyn kera olivat meille kyllä haastavia. Lähdin helposti väärästä kohdasta tai ryysin liikaa eteen työntäen koiran pois oikealta linjalta. Nalli oli myös hieman epävarma, joten vauhti oli hidas, mikä vaikeutti leikkausta. Lopuksi saimme kuitenkin tehtyä tällaisen pätkän:



Ja suuntatreenien päätteeksi se kolmas käsky ”eteen”, joka taitaa olla Nallin lempisuunta ;)



Treenien jälkeen tuli mietittyä treenauksen käytännön juttuja, mitkä pitää jatkossa muistaa:
  • Tee lyhyitä pätkiä per koira ja laita kello soimaan. Tauon jälkeen koirakin keskittyy paremmin.
  • Kun tulee säätöä, rauhoitu, rauhoita koira ja lähde vasta sitten liikkeelle. 
  • Tee hallitut lähdöt myös lentävissä lähdöissä.
  • Pilko treeni aina tarpeeksi pieniin osiin. Luovuta ajoissa, jos ei vaan onnistu.

 

Agitauolle


Nyt alkaakin sitten talvikausi ja pääsemme treenaamaan Racinel Areenalle, luksusta! Meille tulee vaan heti lokakuun alkuun parin viikon agilitytauko, sillä lähden katsomaan lintuja Lågskärin saarelle. Sillä välin Nalli lomailee huippuhoidossa. Blogikin jää nyt siis tauolle ja kuulumisia lisää vasta lokakuun lopussa. 

Hyvää syksynjatkoa kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti